Velobet

Ruotsi on nostettu Venäjän tilalle naisten MM-kisoihin. Slovakia puolestaan korvaa Venäjän tyttöjen U18 MM-kisoissa. Poikien U18 MM-kisat käydään kahdeksan joukkueen voimin, eikä Venäjän tai Valko-Venäjän tilalle nosteta joukkueita.

Ruotsi on nostettu kansainvälisestä jääkiekkotoiminnasta pois suljetun Venäjän tilalle jääkiekon naisten MM-kisojen kymmenenneksi joukkueeksi. Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF tiedotti asiasta viikonlopun aikana.

Ruotsi on IIHF:n maailmanrankingin paras alun perin MM-kisojen ulkopuolelle jäänyt maa. Damkronorna nousee mukaan turnauksen B-lohkoon. Naisten MM-kisoissa viisi parhaiten sijoitettua maata pelaa A-lohkossa ja viisi seuraavaa B-lohkossa. Pudotuspeleihin etenevät kaikki A-lohkon joukkueet sekä kolme B-lohkon parasta.

Muutoksen myötä Japani nousee A-lohkoon USA:n, Kanadan, Suomen ja Sveitsin seuraksi. Ruotsin kanssa B-lohkossa pelaavat Tšekki, Saksa, Unkari ja Tanska.

MM-kisojen heikoin maa putoaa IA divisioonaan, jonka voittaja puolestaan nousee seuraavan vuoden MM-kisoihin. Koska Ruotsi nousee Venäjän tilalle MM-kisoihin, pelataan tämän vuoden IA divisioona vain viiden joukkueen voimin.

– Tavoitteenamme on aina ollut B-MM-kisojen (IA divisioonan turnaus) voittaminen ja nouseminen A-MM-kisoihin (naisten MM-kisat). Nyt saamme tilaisuudet pelata A-MM-kisoissa aiemmin kuin suunnittelimme ja aiomme luonnollisesti hyväksyä haasteen. MM-kisoissa pelaaminen on tärkeää sekä Damkronornan prosessille että meidän parhaille pelaajillemme, mutta myös tyttöjen ja naisten kehitystyölle, Ruotsin Jääkiekkoliiton pääsihteeri Johan Stark sanoi VMhockey.se -sivuston mukaan.

Naisten MM-kisat pelataan Tanskassa 26. elokuuta – 4. syyskuuta.

Tyttöjen U18 MM-kisat kesäkuussa USA:ssa

Jääkiekon U18-tyttöjen MM-kisat ilmoitettiin pelattavaksi USA:ssa Ruotsin sijaan kesäkuussa 2022. Turnauksen tarkat päivämäärät julkaistaan myöhemmin.

Tyttöjen U18 MM-kisat oli alun perin tarkoitus pelata Linköpingissä ja Mjölbyssä tammikuussa, mutta turnaus jouduttiin perumaan Ruotsin koronatilanteen takia. MM-kisat pelataan uutena ajankohtana samojen pelaajien, eli 2004 tai myöhemmin syntyneiden, voimin.

Slovakia nostettiin MM-kisoihin Venäjän tilalle turnauksen kahdeksanneksi joukkueeksi. Muutoksen myötä IA divisioonan kisat tullaan pelaamaan viidellä joukkueella. Joukkueet tulevat kuitenkin nousemaan ylempään ja putoamaan alempaan sarjaan normaalin prosessin mukaisesti.

Poikien U18 MM-kisat vain kahdeksalla joukkueella

Poikien U18 MM-kisat tullaan sen sijaan pelaamaan vain kahdeksalla joukkueella, eikä kisoista pois suljettujen Venäjän ja Valko-Venäjän tilalle nosteta uusia joukkueita. Myös turnauksen lohkojakoa on muutoksen vuoksi muokattu. Lohkot on uudelleenjärjestetty seuraavasti:

Lohko A: Kanada, USA, Tšekki, Saksa
Lohko B: Ruotsi, Suomi, Sveitsi, Latvia

Pienemmän joukkuemäärän vuoksi myös turnauksen aikataulut on muutettu. Poikien U18 MM-kisat pelataan Saksassa 23. huhtikuuta – 1. toukokuuta. Tarkempi otteluohjelma julkaistaan myöhemmin. Koska turnauksessa pelaa vain kahdeksan joukkuetta, ei yksikään niistä tule putoamaan alempaan divisioonaan.


St. Louis Blues - New York Islanders
Calgary Flames - Boston Bruins