Naisleijonien Ronja Savolainen kertoo, että aisti jo Sveitsin pelaajien olemuksesta luovuttamisen elkeitä. Puolivälierään Tšekkiä vastaan puolustaja lupaa lähteä tosissaan ja taisteluilme kasvoillaan.
Naisleijonat päätti MM-kisojen lohkovaiheensa vakuuttavasti myllyttämällä Sveitsin kumoon maalein 0–4. Maalimäärä ei kuitenkaan kerro koko kuvaa ottelusta, sillä todellisuudessa Suomi oli vielä monin verroin parempi. Ottelu oli ohi jo käytännössä toisen erän puolivälissä, kun Krista Parkkonen vei Naisleijonat 0–3 johtoon. Koko ottelun laukaukset merkattiin Suomelle 44–6.
Suomi oli ottelussa hyvä, mutta yhtä paljon tuloksessa oli Sveitsin huonoutta. Siipirikkoisena peliin lähtenyt joukkue sai otteluun jalkeille vain 15 kenttäpelaajaa, joista vain neljä oli puolustajia. Ronja Savolaisen mukaan jo sveitsiläisten olemuksesta näkyi, ettei heillä ollut juuri odotuksia otteluun.
– Kyllä sen (tasoeron) huomasi heti alussa. Toki heillä ei paljoa ollut pelaajia. Mutta kyllä sen niiden katseestakin näki, ettei hirveästi ollut yritystä, Naisleijonien puolustaja kertoi jääkiekon-mm.comille.
Suomi saikin myllyttää omaa peliään varsin vapaasti, mikä saattaa osoittautua jopa vaaralliseksi, sillä keskittyminen karkaa helposti muihin asioihin. Päätöserässä näkyikin, ettei paikkoihin menty ihan samanlaisella ratkaisuvimmalla kuin ottelun alussa.
– Ei siinä auttanut kuin pelata omaa peliä ja olla miettimättä, mitä vastustaja tekee. Olisi toki voinut rangaista vielä useamminkin, mutta voitto kuin voitto. Tästä on hyvä mennä eteenpäin, Savolainen kertasi.
Naisleijonien turnaus on ollut, jokseenkin jo totutusti, kaksijakoinen. Kahdessa ensimmäisessä ottelussa joukkue hävisi Kanadalle ja USA:lle, mutta sen jälkeen Suomi on murskannut sekä Japanin että Sveitsin. Tasoerot ovat naisten MM-kisoissa jopa ylemmän alkulohkon sisällä suuret, ja voima-asetelmat muuttuvat otteluiden välillä merkittävästi.
Savolainen myöntää, että on täysin eri asia pelata esimerkiksi Sveitsiä kuin USA:ta vastaan. Hänen mukaansa on kuitenkin parempi, että kovemmat pelit päästään pelaamaan heti turnauksen aluksi.
– Onhan se tietysti ihan erilaista. Mutta kun on saanut pohjalle hyvän temmon kroppaan ja jalat liikkeelle, niin on helppo lähteä niihin peleihin, joissa itse johtaa peliä.
Savolainen uskoo, että ottelut altavastaajana terävöittävät niihin peleihin, joissa Suomen on itse otettava kuskin paikka.
– Meillä on iso etu lähteä näihin peleihin, ja mielestäni ollaan näytettykin se.
Aika näyttää, mihin pystytään
Torstaina Suomi pelaa jälleen ennakkosuosikkina, kun se saa puolivälierissä vastaansa Tšekin. Asetelmat ovat kuitenkin täysin toisenlaiset, sillä on aina eri asia lähteä pelaamaan pudotuspelejä kuin lohkovaiheen vähemmän merkityksellisiä otteluita. Lisäksi upeaa turnausta pelaava Tšekki saattaa olla Suomen jälkeen kovin eurooppalainen joukkue tällä hetkellä.
Keskittyminen pudotuspeleihin alkaakin heti lohkovaiheen päättymisen jälkeen, eikä alkulohkon helppoja pelejä enää muistella.
– Nyt alkaa tosipelit. Muu on taakse jätettyä elämää, Savolainen kuittaa.
Puolivälierä-ottelu on taas turnauksen tärkein vedenjakaja. Selviytyminen mitalipeleihin tarkoittaa jo itsessään MM-kisojen minimitavoitteen täyttymistä. Putoaminen puolivälierissä olisi kuitenkin iso pettymys ja totaalinen nöyryytys Naisleijonille.
Siksi taisteluilmeen on löydyttävä kahden turhankin helppoon voittoon päättyneen ottelun jälkeen. Mitään ei puolivälierissä kannata jättää sattuman varaan.
Savolainen lupaa, että Tšekki-ottelussa nähdään voittoa janoava leijonalauma. Pelkästään odotusten mukainen välieräpaikka ei kuitenkaan vielä tyydytä.
– Nyt on aika näyttää oikea leijonailme. Kaikkien pitää löytää se oma paras peli ja lähteä taistelemaan yhdessä. Nyt on aika näyttää koko Suomelle, miten pitkälle tällä joukkueella voi päästä. Meillä on paljon näytettävää, ja eiköhän me tulla näyttämään.
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Kommentoi aihetta...