Slovakia voitti historiansa ensimmäisen olympiamitalin kaatamalla Pekingin olympialaisten pronssiottelussa Ruotsin 0–4. Tre Kronor oli selvä suosikki otteluun lähdettäessä, mutta ruotsalaisten kiinnostus turnausta kohtaan oli jäänyt hävittyyn välierään. Slovakia oli joukkueista nälkäisempi ja ansaitsi mitalinsa. Juraj Slafkovsky ja Patrik Rybar olivat joukkueen suurimmat sankarit.
Toisen erän kaksi maalia ja kolmannen erän tiivis puolustuspeli riittivät Slovakialle maan historian ensimmäiseen olympiamitaliin. Viimeksi Slovakia eteni olympialaisten mitalipeleihin vuonna 2010, mutta tuolloin Leijonat olivat pronssiottelussa vahvempia lukemin 5–3.
Slovakian sankareiksi nousivat samat hahmot, jotka olivat johtaneet joukkuetta alusta asti. Vasta 17-vuotias Juraj Slafkovsky iski kaksi maalia ja tulee lähes varmasti voittamaan turnauksen maalipörssin. Patrik Rybár pelasi puolestaan historiallisen nollapelin.
Ruotsi jätti keskittymisensä välierään, Slovakia halusi voittaa
Ensimmäinen erä oli hyvin tapahtumaköyhä. Kumpikin joukkue joutui selvästi hieman hakemaan latausta hävityn pronssiottelun jälkeen. Erän ainoaa vaarallinen tilanne tuli Slovakialle, kun Slafkovský antoi nätin jättisyötön Marek Hrivikille, jonka laukaus osui tolppaan. Ruotsi sai oman tilaisuutensa Rybákin otettua kampitusjäähyn, mutta ei saanut ylivoimalla aikaan mitään merkittävää.
Slovakia paransi peliään toisessa erässä, ja siirtyi johtoon reilun kolmen minuutin pelin jälkeen. Slafkovský sai kiekon omalla alueellaan ja kiihdytti kohti Ruotsin kenttäpäätyä. Siniviivan ylitettyään nuori TPS:n laitahyökkääjä kohtasi Christian Folinin, joka yritti ohjata Slafkovskýn huonoon laukaisukulmaan. Hyvillä maalintekijöillä käy kuitenkin myös tuuri, ja slovakialaisen laukaus kimposi Folinin jalasta ohi Ruotsin maalilla torjuneen Lars Johanssonin.
Maali oli Slafkovskýn kuudes tässä turnauksessa, ja sillä hän siirtyi yksin olympialaisten maalipörssin piikkipaikalle.
Ruotsilla oli maalin jälkeen oma etsikkoaikansa, joka tuotti myös lukuisia puolittaisia maalipaikkoja. Rybák oli kuitenkin kuin betonia, eikä päästänyt yhtään kiekkoa lävitseen. Erän puolessavälissä Tre Kronor sortui jäähyilyyn, minkä Slovakia hyödynsi kylmästi.
Pavol Regenda voitti kulmakamppailun kahta Ruotsin pelaajaa vastaan ja löysi painottamalta puolelta Samuel Takacin. Tämän laukaus ohitti Johanssonin etukulmasta, ja ruotsalaisvahti varmasti tietää, että veto olisi pitänyt ottaa kiinni.
Tre Kronor onnistui vielä saamaan jonkinlaisen kirivaihteen aikaiseksi, mutta kiekko poltteli ruotsalaisten lavassa ratkaisupaikoissa. Kaikesta näki, että joukkueen keskittyminen oli jossain aivan muualla. Silloin, kun Ruotsi vetopaikkaan asti pääsi, Rybák hoiti tonttinsa eleettömästi.
Slovakia halusi voittoa enemmän ja puolusti uhrautuvasti. Slafkovský ja Regenda viimeistelivät vielä kaksi maalia tyhjiin ja kaunistelivat loppulukemiksi 0–4. Slovakialaiset voivat nyt kutsua itseään olympiamitalisteiksi ensimmäistä kertaa maan historiassa.
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Kommentoi aihetta...