Naisleijonat taisteli itsensä kolmen maalin takaa tasoihin ja nappasi lopulta pronssia Jenniina Nylundin jatkoaikamaalilla.
Suomi juhli naisten MM-pronssia Tšekissä pelatuissa jääkiekon MM-kisoissa sunnuntaina. Kisäemäntä johti pronssiottelua jo 3-0, mutta sisukas Naisleijonat pusersi väkisin voittoon ja nappasi toisen peräkkäisen pronssimitalinsa.
Naisleijonien kirin aloitti Elli Suoranta, joka iski Suomen 1-3 kavennuksen Sanni Vanhasen syötöstä kolme ja puoli minuuttia ennen toisen erän päätöstä. Heti kolmannen erän alussa Elisa Holopainen toi Suomen maalin päähän ylivoimalla. Sama nainen oli myös iskemässä Naisleijonien tasoitusosumaa, kun Suomi haki tasoitusta ilman maalivahtia aivan kolmannen erän lopussa. Nelli Laitinen merkittiin syöttäjäksi molempiin Holopaisen maaleihin.
Jatkoajalla Suomen sankariksi nousi Jenniina Nylund, joka iski ottelun ratkaisseen maalin ajassa 64:52.
– Sanni (Vanhanen) laittoi minulle hyvän passin maalin eteen ja sain laittaa aika lailla tyhjiin. Ihan mahtava fiilis. Olen ylpeä koko joukkueesta. Kertoo paljon meistä, kun tulimme 0–3-tilanteesta tasoihin ja ohi, Nylund kuvaili tuntemuksiaan voittomaalista Jääkiekkoliiton haastattelussa.
– Uskoimme juttuun koko ajan. Micu (kapteeni Michelle Karvinen) osoitti taas hienoa johtajuutta. Hän löysi taas oikeat sanat kesken pelin ja sai meidät innostumaan taistoon.
Naisleijonien parhaana pelaaja pronssiottelussa palkittiin kaksi maalia iskenyt Holopainen, joka oli luonnollisesti iloinen voittoon päättyneen pronssiottelun jälkeen.
– Fiilis on todella hyvä. Mitali oli tämän turnauksen tavoite, ja tässä se nyt kaulassa roikkuu. Meillä on ollut tosi hauskaa läpi turnauksen, johon mahtui ala- ja ylämäkiä. Mutta se miten päätimme turnauksen, on tärkein asia, Holopainen kertoi.
Suomi avasi turnauksen voittamalla lohkovaiheessa Tšekin ja Sveitsin, mutta häviämällä Kanadalle ja USA:lle. Puolivälierissä joukkue kaatoi Ruotsin, mutta välierissä Kanada oli totutusti liian vahva. Turnaus päättyi lopulta USA:n kultajuhliin, kun joukkue kaatoi finaalissa Kanada jatkoajan jälkeen maalein 4-3.
Suomelle mitali oli historian 16., ja toinen peräkkäinen pronssimitali. Sitä ennen Naisleijonat pelasi kahdet MM-kisat ilman mitalia. Tšekille mitali olisi ollut historian kolmas.
Suomi – Tšekki 4-3 ja. (0-2, 1-1, 2-0, 1-0)
1. erä
02:48 Kristyna Kaltounkova (Daniela Pejsova, Natalie Mlynkova) 0-1
12:53 Natalie Mlynkova (Katerina Mrazova, Aneta Tejralova) 0-2 YV
2. erä
30:42 Dominika Laskova (Sara Cajanova, Barbora Jurickova) 0-3
36:26 Elli Suoranta (Sanni Vanhanen) 1-3
3. erä
41:06 Elisa Holopainen (Petra Nieminen, Nelli Laitinen) 2-3 YV
58:27 Elisa Holopainen (Ronja Savolainen, Nelli Laitinen) 3-3 YV, IM
Jatkoaika
64:52 Jenniina Nylund (Sanni Vanhanen) 4-3
Naisleijonien kokoonpano pronssiottelussa
Maalilla
1 Sanni Ahola
(30 Emilia Kyrkkö)
1. kenttä
10 Elisa Holopainen – 77 Susanna Tapani – 16 Petra Nieminen
9 Nelli Laitinen – 7 Sanni Rantala
2. kenttä
33 Michelle Karvinen – 40 Noora Tulus – 19 Ida Kuoppala
88 Ronja Savolainen – 8 Elli Suoranta
3. kenttä
12 Sanni Vanhanen – 18 Jenniina Nylund – 91 Julia Liikala
5 Siiri Yrjölä – 14 Krista Parkkonen
4. kenttä
22 Julia Schalin – 34 Sofianna Sundelin – 32 Emilia Vesa
11 Oona Koukkula
13. hyökkääjä
27 Emma Ekoluoma
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Kommentoi aihetta...