Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen haaveet MM-mitalista murenivat karulla tavalla, kun Kanada osoittautui pronssiottelussa vahvemmaksi 8-1 numeroin. Tuloksen myötä Tyttöleijonat jäivät toisena vuonna peräkkäin MM-kisojen neljännelle sijalle.

Suomi joutui pettymään edellisessä pelissään karulla tavalla, kun USA romutti sitkeästi taistelleiden Tyttöleijonien finaalihaaveet. Pettymystä ei ollut kovin paljon aikaa nieleskellä, sillä pronssiottelu oli edessä jo sunnuntaina.

Finaalin ulkopuolelle yllättäen jäänyt Kanada oli Suomelle juuri niin kova vastustaja kuin odottaa saattoi. Joukkueet kohtasivat jo alkulohkovaiheessa, jolloin Kanada nuiji Suomen maanrakoon selkein 10-0 lukemin. Lähes vastaavanlainen kylvetys nähtiin myös sunnuntaina, kun Kanada nappasi pronssimitalit 8-1 numeroiden myötä.

Alexander Mackenzie vei vaahteranlehtipaidat 1-0 johtoon vajaan viiden minuutin kohdalla. Abby Stonehouse osui tämän jälkeen kahdesti, jonka myötä ensimmäiselle erätauolle siirryttiin Kanadan 3-0 johdossa.

Caitlin Kraemer jatkoi Kanadan maalitehtailua heti toisen erän alussa. Tämän jälkeen oli Maxine Cimoronin vuoro onnistua ennen Kraemerin toista maalia. Chloe Primeranon osuman myötä peli oli kahden erän jälkeen jo 7-0.

Kanada osui vielä kertaalleen päätöserässä Primeranon toimesta. Hienon turnauksen pelannut Emma Ekoluoma vastasi Suomen ainokaisesta erän puolivälin jälkeen, joka jäi luonnollisesti laihaksi lohduksi.

Tyttöleijonat jäivät viime vuoden tapaan MM-kisojen neljännelle sijalle, joten vuoden päästä suunta on ainoastaan ylöspäin.