Chaz Lucius nousi USA:n sankariksi, kun hän iski ottelun kolmannen maalinsa jatkoajalla ja toi USA:lle pronssia vuoden 2023 nuorten MM-kisoissa. Ottelussa nähtiin hurjat 15 maalia, kun jatkoajalle lähdettiin 7–7 tilanteessa.
Ruotsi ja USA kohtasivat nuorten MM-kisojen pronssiottelussa vain 21 tuntia Ruotsin välierän ja alle 17 tuntia USA:n välierän jälkeen. Kuten monesti aiemminkin, suurin puristus ja yritys oli jäänyt kummaltakin joukkueelta tappioon päättyneeseen välieräotteluun. Pronssipelissä nähtiin avointa ja aika ajoin melko löysää pelaamista, mikä näkyi ottelun maalisarakkeessa.
Ensimmäinen erä jäähyjen sävyttämä, USA otti johdon
Ruotsi sai peliin painajaismaisen alun, kun Logan Cooley vei USA:n johtoon vain kahden minuutin pelin jälkeen. Juniorkronorna onnistui maalin jälkeen luomaan pari puolittaista maalipaikkaa, mutta ilman merkittävää tulosta.
Suurin odotuksin turnaukseen lähtenyt Ruotsin suurin tähti Fabian Lysell oli pudotettu otteluun 13. hyökkääjäksi. Ensimmäistä kertaa jäälle päästyään turhautunut tähti hankki itselleen ottelurangaistuksen päähän kohdistuneesta taklauksesta. USA ei kuitenkaan onnistunut käyttämään viiden minuutin ylivoimaansa hyödyksi.
Ensimmäinen erä oli muutenkin jäähyjen sävyttämä, sillä Lysellin rangaistuksen lisäksi kumpikin joukkue otti kaksi kahden minuutin jäähyä.
Toisessa erässä käsittämättömät yhdeksän maalia
Toinen erä alkoi kuin toisintona ensimmäisestä. USA pelasi ylivoimaa ja Ryan Ufko tykitti joukkueensa kahden maalin johtoon, kun vajaat kaksi minuuttia erää oli pelattu.
Ruotsi kuitenkin tuli peliin mukaan vain puolitoista minuuttia myöhemmin, kun Jonathan Lekkerimäki taisteli kiekon väkisin itselleen ja vapautti Filip Bystedtin maalintekoon. Ruotsalaisten iloa ei kuitenkaan kestänyt edes kahta minuuttia. Chaz Lucius riisti kiekon löysästi pelanneelta Ruotsin puolustukselta ja viimeisteli läpiajosta USA:n kolmannen.
Oskar Petterssonin tahtomaali toi Ruotsin jälleen maalin päähän vain puolitoista minuuttia USA:n maalin jälkeen. Hyökkääjä runnoi väkisin läpi vasemmalta laidalta ja nosti kiekon yli Trey Augustinen. Tällä kertaa Ruotsin kiri kantoi tasoihin asti. Kaksi minuuttia myöhemmin Ufko pyyhki pölyt kiekon päältä oman maalinsa edessä ja Leo Carlsson pääsi viimeistelemään.
Tasatilanne ei kuitenkaan ehtinyt vanheta edes kahta minuuttia, kun Pettersson otti jäähyn ja Cutter Gauthier vei USA:n taas johtoon one-timerilla Cooleyn syötöstä. Kolme minuuttia myöhemmin Lucius marssi läpi laiskasta puolustaneen Ruotsin puolustuksen ja nosti johdon kahteen illan toisella osumallaan.
Toisen erän maalitehtailu ei kuitenkaan hyytynyt. Kun minuutti erää oli pelaamatta, Milton Oscarson runnoi kiekon väkisin maaliin ylivoimalla. Hetken päästä Augustine tuli maaliltaan katkaisemaan Ruotsin pitkää avausta, mutta syötti kiekon suoraan Liam Öhgrenin lapaan. Ruotsalainen kiitti ja tasoitti taukotilanteeksi 5–5.
Ruotsi nousi tasoihin viime sekunneilla
Kolmannen erän alussa Ruotsi meni ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. USA:n maalille vaihdettu Kaidan Mbereko pelasi liian passiivisesti ja Noah Östlund pääsi nostamaan kiekon maalivahdin olan yli USA:n maalin kattoon.
USA kuitenkin tasoitti hetkeä myöhemmin, kun joukkueen kapteeni Luke Hughes käänsi kiekon maaliin kääntölaukauksella, vaikka oli jo kaadettu jään pintaan ruotsalaispuolustajien toimesta.
Kymmenen minuuttia myöhemmin, vain puolitoista minuuttia ennen päätössummeria, USA näytti nousseen voittoon, kun Hughes tarjoili Gauthierille one-timerin, jonka seurauksena kiekko jäi pyörimään Ruotsin maalivahdin Carl Lindbomin jalkoihin. Gauthier nousi itse maalille ja jatkoi oman irtokiekkonsa maaliin todella sekavan tilanteen päätteeksi.
Ruotsi kuitenkin vastasi vain 22 sekuntia ennen erän loppua. Ludvig Jansson nousi väkisin USA:n alueella ja lähetti maalille kiekon, joka kuin ihmeen kaupalla liukui läpi ruotsalaishyökkääjien ja USA:n puolustajien ja löysi painottomalta puolelta Bystedtin, joka sai viimeistellä tyhjiin.
Hattutempulla sankariksi
Jatkoajalla se oli kuitenkin USA, joka juhli. Lane Hutson pyöritteli Ruotsin puolustusta ja pääsi nousemaan maalin eteen aivan liian vapaasti ja helposti. Lindbom torjui vielä ensimmäisen yrityksen, mutta irtokiekossa oli ensimmäisenä täysin yksin unohtunut Lucius, joka viimeisteli hattutemppunsa ja toi USA:lle sen historian seitsemännen nuorten MM-pronssimitalin ja yhteensä 14. mitalin U20 MM-kisoissa.
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Kommentoi aihetta...