Velobet

Sveitsin EHT-turnaus lähti Suomen osalta käyntiin mollivoittoisissa merkeissä, kun Tšekki nousi takaa ohi ja otti väkisin pisteet 2-1 voiton myötä. Leijonien ainoasta maalista vastasi avauserässä onnistunut Aleksi Saarela.

Suomi aloitti Sveitsin EHT-urakkansa ottelulla Tšekkiä vastaan. Peli lähti Leijonien kannalta lupaavasti liikkeelle, kun Aleksi Saarela veivasi kiekon kauniisti verkkoon ajassa 07:03. Syöttöpisteet osumaan merkattiin Eemeli Suomelle ja Juho Lammikolle.

Tšekki pääsi tämän jälkeen paremmin mukaan ja pystyi luomaan vaarallisia tilanteita Suomen päädyssä. Leijonien maali varjeltui Harri Säterin hienojen torjuntojen sekä uhrautuvan puolustuspelaamisen ansiosta.

Toinen erä käynnistyi kuitenkin Suomen kannalta mahdollisimman huonosti, kun David Tomasek onnistui vastahyökkäyksen päätteeksi. Toisen erän kuluessa puntit tasoittuivat selkeästi ja molemmilla oli omat etsikkoaikansa.

Voittomaaliksi jäänyt Tšekin 2-1 osuma syntyi hieman ennen kolmannen erän puoliväliä. Ondrej Kovarcik ratkaisi joukkueelleen voiton ensimmäisellä A-maaottelumaalillaan. Leijonat eivät saaneet missään vaiheessa kunnolla kirivaihdetta silmään ja päävalmentaja Jukka Jalosella riittääkin mietittävää ennen seuraavia otteluita.

Suomen seuraava peli on luvassa lauantaina, jolloin vastaan luistelee Ruotsi. Turnaus päättyy Leijonien osalta sunnuntaiseen Sveitsi-otteluun.

Tšekki – Suomi 2-1

07:03’ 0-1 Aleksi Saarela (Eemeli Suomi, Juho Lammikko)
21:35’ 1-1 David Tomasek (Pavel Kousal, Filip Pyrochta)
49:27’ 2-1 Ondrej Kovarcik (Michal Kovarchik)


Chicago Blackhawks - Philadelphia Flyers
Anaheim Ducks - Columbus Blue Jackets