Suomen kokoonpanossa on kaksi muutosta maanantain USA-peliin nähden. Sekä Suomen että Ruotsin pelaajat pitävät ottelua erityisenä.

Suomi ja Ruotsi kohtaavat tänään Tampereella klo 20:20. Kyseessä on MM-kisojen lohkovaiheen odotetuin kamppailu, ja tunnelma tulee varmasti olemaan sen mukainen. Suomen fanit panivat parastaan jo maanantaina USA:ta vastaan, ja Tampereella on nähty tällä viikolla merkittävissä määrin myös kiekkohuumasta nauttimaan tulleita Ruotsin kannattajia.

Leijonat lähtee otteluun tutulla kokoonpanolla. Ainoat muutokset maanantain USA-otteluun nähden ovat Harri Säterin aloittaminen maalilla ja Jere Innalan nouseminen nelosketjun vasempaan laitaan, kun Saku Mäenalanen kärsii USA-ottelusta saamaansa yhden ottelun pelikieltoa.

Vaikka MM-kisoissa jokainen peli merkitsee, on Ruotsin kohtaamisessa silti aina jotain erityistä. Tätä mieltä on myös Leijonien Mikko Lehtonen.

– Kivaa on aina pelata Ruotsia vastaan. Varmasti tulee olemaan taas fantastinen meininki. Kyllä näistä peleistä nauttii, ihan sama, kuka on vastassa. Mutta Ruotsia vastaan on aina pieni lisä. Toivottavasti saadaan hyvä peli, Lehtonen jutteli medialle USA-pelin jälkeen.

Sami Vatanen puolestaan kokee, että tuttuja vastustajia vastaan täytyy olla vielä hieman aiempaa kovempi.

– Aika montaa vastaan on tullut pelattua aiemmin.  Samassa joukkueessa Sveitsissä pelaan Henrik Tömmernesin kanssa. Ruotsin joukkueessa on taitavia pelimiehiä. Täytyy lähteä liikuttamaan jalkaa kovaa niin kuin USA:ta vastaan. Taitavilta kavereilta pitää ottaa aika ja tila pois, niin hyvää tulee, Vatanen kertoi Jääkiekkoliitolle.

Ottelua ei suinkaan odoteta innolla vain Suomen leirissä. Myös Ruotsin Jonathan Pudas odottaa tuttujen pelaajien kohtaamista MM-jäillä.

– Suomen joukkueessa on mukana Jokeri-aikaisia pelikavereita, joten onhan se spesiaalia pelata heitä vastaan. Ottelusta tulee varmasti hauska, Pudas kertoi Jääkiekkoliitolle.

Tunnelatausta illan peliin ei tarvitse erikseen etsiä.

– Pelissä on aina enemmän tunnetta, kun vastassa on Suomi. Kyllä nämä on erityisiä kohtaamisia, Pudas sanoo.

Suomen kokoonpano Ruotsia vastaan

Maalilla:
29 Harri Säteri
(45 Jussi Olkinuora)

1. kenttä
64 Mikael Granlund (A) – 65 Sakari Manninen – 70 Teemu Hartikainen
4 Mikko Lehtonen – 38 Juuso Hietanen

2. kenttä
25 Toni Rajala – 51 Valtteri Filppula (C) – 10 Joel Armia
50 Mikael Seppälä – 55 Atte Ohtamaa

3. kenttä
82 Harri Pesonen – 91 Juho Lammikko – 76 Jere Sallinen
3 Niklas Friman – 42 Sami Vatanen

4. kenttä
21 Jere Innala – 24 Hannes Björninen – 12 Marko Anttila (A)
2 Ville Pokka