Velobet

Suomi hävisi Tšekille jääkiekon naisten MM-kisojen puolivälierissä jatkoajan jälkeen 1-2 ja jäi ensimmäistä kertaa historiassaan ulos mitalipeleistä. Joukkue aloitti ottelun todella heikosti ja antoi Tšekin viedä peliä kaksi ensimmäistä erää. Kolmannessa Naisleijonat paransi peliään, muttei onnistunut maalinteossa kuin kerran. Jatkoajalla Tšekki ratkaisi Jenni Hiirikosken karmeasta harhasyötöstä. 

Tšekki parempi ottelun alussa

Ottelun alku oli Suomelle todella vaikea. Tšekki painoi paineen väkisin Naisleijonien päätyyn ja vajaan neljän minuutin jälkeen sai palkinnon ylivoiman muodossa. Suomi pelasi kuitenkin hyvää alivoimaa, eikä antanut Tšekin päästä maalipaikoille.

Jäähyn jälkeen peli jatkui melko sotkuisena, mutta kuitenkin lievästi Tšekin hallinnassa. Suomi sai ensimmäisen laukauksensa vasta reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen, kun Noora Tulus tarjoili Viivi Vainikalle tekopaikan Tšekin kiekonmenetyksen seurauksena.

Erän edetessä Naisleijonat alkoi päästä peliin mukaan. Todellisille maalipaikoille ei kuitenkaan päästy, eikä kumpikaan joukkue varsinaisesti käynyt lähellä maalintekoa. Erätauolle tullessa peli näytti kuitenkin Suomen kannalta paljon paremmalta, ja laukauksetkin menivät lopulta tasan 9–9.

Tšekki jatkoi vahvasti ja siirtyi johtoon

Toisen erän alussa Tšekki pääsi uudestaan ylivoimalle. Ylivoima oli kuitenkin jälleen heikkoa, eikä valmista tullut. Erä kuitenkin jatkui Tšekin hienoisessa hallinnassa, eikä ennakkosuosikkina otteluun lähtenyt Suomi saanut omaa hyökkäyspeliään käyntiin oikein ollenkaan.

Hieman ennen erän puoltaväliä Naisleijonat sai mahdollisuuden kääntää ottelun suunnan, kun Teresa Radova hankki itselleen jäähyn poikittaisesta mailasta. Pakkopeli toimikin huomattavasti Tšekin vastaavaa paremmin, mutta kaikkein vaarallisimmille maalipaikoille ei päästy.

Noin viisi minuuttia ennen erän loppua kumpikin joukkue sai hyvän mahdollisuuden vastahyökkäyksestä, mutta kummankin maalivahti oli tilanteen tasalla ja piti lukemat nollissa. Hetkeä myöhemmin Tšekki kuitenkin rikkoi ottelun kuparisen.

Tšekki sai aloitusvoiton Suomen alueella. Kiekko pelattiin viivaan, josta lähetettiin saman tien laukaus kohti Suomen maalia. Naisleijonien puolustus onnistui blokkaamaan vedon, mutta irtokiekko putosi suoraan Alena Millsille, joka löysi syötöllään Daniela Pejsovan. Tämän rannelaukaus upposi ohi Anni Keisalan.

Kolmannessa erässä aivan erinäköinen Suomi

Naisleijonat aloitti erän todella energisesti, ja painoi pelin painopisteen väkisin Tšekin päätyyn. Jo ensimmäisillä minuuteilla Suomi sai hyvän pyörityksen, jonka Tšekki kuitenkin maalivahtinsa Klara Peslarovan johdolla kesti.

Erän puolessavälissä Suomi sai kiekonriiston keskialueella ja käänsi pelin nopeasti Tšekin päätyyn. Elisa Holopainen nosti kiekon yli siniviivan, mutta vedettiin kumoon pisteiden välissä. Naisleijonat ei kuitenkaan pääsy käyttämään ylivoimaansa, sillä kiekko ajautui Noora Tulukselle, jonka tarkka rannelaukaus painui ohi Peslarovan.

Maalin jälkeen ote siirtyi entistä enemmän Suomelle. Hetkeä myöhemmin Petra Niemiselle oli huipputontti viedä Naisleijonat jo johtoon, mutta ei onnistunut viimeistelyssään. Pian Suomi pääsi jälleen ylivoimalle, jota joukkue ei kuitenkaan onnistunut hyödyntämään. Hetkeä myöhemmin Sanni Rantala tarjosi Tšekille mahdollisuuden kampittamalla itsensä jäähylle, mutta Suomen onneksi myös Tšekin ylivoima oli tulokseton.

Erän lopussa ei nähty enää enempää huippupaikkoja, ja niin ratkaisua haettiin kolmella kolmea vastaan jatkoajalla.

Tšekki ratkaisi armotta

Heti jatkoajan alussa Suomen kapteeni Jenni Hiirikoski antoi karmean harhasyötön omalla puolustusalueellaan, ja Aneta Tejralova pääsi viemään Tšekin ensimmäistä kertaa koskaan naisten MM-kisojen mitalipeleihin.

Suomi – Tšekki 1–2 ja. 

1. erä

2. erä
37:00 Daniela Pejsova (Alena Mills) 0-1

3. erä
48:01 Noora Tulus 1-1 SR

OT
60:41 Aneta Tejralova 1-2

 


St. Louis Blues - New York Islanders
Calgary Flames - Boston Bruins