ComeOn

Kuva: Unsplash

Korona on vaikuttanut siihen, että jääkiekon nuorten MM-kisoja on jouduttu siirtämään. Nyt kuitenkin IIHF on julkistanut otteluohjelman sekä myös tuomarit, jotka otteluita tuomaroivat. Tällä kerralla on jouduttu tekemään muutoksia tuomaristoon ja sen toimintaan. Normaalissa tilanteessa tuomareita olisi monista eri maista, mutta nyt asiaan on tullut merkittävä muutos. Koska jääkiekon nuorten MM-kisat pidetään Kanadassa, ovat tuomarit ainoastaan kanadalaisia. Vallitsevan koronatilanteen vuoksi on selvää, että maahan ei haluta tällä hetkellä tuomareita mistään muualta. Kyseessä ovat siis tässäkin mielessä varsin erikoiset ja poikkeukselliset kisat.

Valvontakomitean suositus hyväksyttiin

Valvontakomitea on käynyt tilannetta läpi ja päätyi suosittelemaan, että tuomarit tulisivat ainoastaan Kanadasta. Tätä voidaan pitää siinäkin mielessä poikkeuksellisena, että nyt tuomareiden voidaan ajatella olevan puolueellisia. Tässä tilanteessa valvontakomitea ei kuitenkaan voinut suositella mitään muuta vaihtoehtoa, sillä niin sanottuun kuplaan, jossa jääkiekon MM-kisoissa ollaan, ei haluttu tuoda ylimääräisiä ihmisiä ulkomailta.

Valvontakomitean suositusta käytiin läpi niin IIHF:n neuvostossa kuin kaikkien osallistuvien joukkueiden kesken. Sekä neuvosto että kaikki joukkueet päätyivät siihen, että kyseinen ratkaisu on vallitsevassa tilanteessa paras. Näin kisat saadaan vietyä läpi mahdollisimman pienellä riskillä ja ne ovat turvallisemmat kaikille osallistuville henkilöille. Kaikki kisojen 14 päätuomaria sekä 12 linjatuomaria ovat siis kanadalaisia, mutta jokainen heistä on myös alansa asiantuntija ja osaa varmasti tuomaroida puolueettomasti.


New Jersey Devils - Florida Panthers
Pittsburgh Penguins - Columbus Blue Jackets