Velobet

Latvia voitti karsintasarjan kaksi ensimmäistä ottelua ja pudotti Itävallan U20-ikäluokan I divisioonaan. Itävalta hävisi turnauksen kaikki ottelunsa ja tuli viimeiseksi jo neljättä kertaa historiassaan. Latvia sai pitää paikkansa pääsarjassa.

Itävalta hävisi ratkaisevan karsintasarjan ottelun Latvialle keskiviikkona 2–4 ja putoaa ensi kaudeksi U20-ikäluokan I divisioonaan. Joukkueet, jotka sijoittuivat alkulohkojensa viimeisiksi, kohtasivat tuttuun tapaan paras kolmesta -periaatteella pelattavassa karsintasarjassa. Latvia voitti sarjan suoraan kahdessa ottelussa voitettuaan ensimmäisen pelin maanantaina 5–2.

Kyseessä on kolmas kerta peräkkäin, kun Itävalta sijoittuu nuorten MM-kisojen viimeiseksi. Kahdella edellisellä kaudella kisoista ei kuitenkaan ole pudotettu yhtään joukkuetta alempaa divisioonaan – vuonna 2021 koronan takia ja viime vuonna sen takia, että Venäjä ja Valko-Venäjä pudotettiin pääsarjasta kesken kauden.

Karsintasarjan ensimmäisessä ottelussa selvästi Latvian jyrän alle jäänyt Itävalta taisteli keskiviikkona suurella sydämellä. Joukkue voitti ottelun laukaukset 34–19 ja nousi neljän maalin takaa kahden maalin päähän, mutta ei onnistunut viemään kiriään loppuun asti. Joukkue palaa nyt I divisioonaan, jossa se pelasi myös vuodet 2011–2020 ennen nousuaan pääsarjaan.

Itävallan turnaus oli alusta saakka murheellinen. Joukkue hävisi ensimmäisen ottelunsa 11–0 Ruotsille. Toisesta ottelusta tuli 9–0 tappio Tšekille ja kolmannessa pelissä Kanada murskasi joukkueen myös 11–0. Lohkovaiheen ainoa peli, jossa Itävalta pystyi mitenkään haastamaan vastustajansa, oli päätöskierroksen ottelu Saksaa vastaan, jossa kummallakaan ei ollut enää panosta. Saksa voitti ottelun 4–2.

Kyseessä oli viides kerta, kun Itävalta pelasi U20-ikäluokan pääsarjan MM-kisoissa. Ainoastaan vuoden 2004 MM-kisoissa joukkue ei ollut turnauksen viimeinen. Tuolloinkin Itävalta tuli kuitenkin lohkonsa viimeiseksi ja putosi alempaan divisioonaan turnauksen toiseksi heikoimpana joukkueena.

Itävallan paikan vuoden 2024 nuorten MM-kisoissa ottaa Norja, joka nousi pääsarjaan voittamalla IA divisioonan MM-kisat joulukuussa.

Latvia ei onnistunut näissä kisoissa toistamaan vuoden 2022 MM-kisojen temppuaan ja etenemään pudotuspeleihin toista kertaa historiassaan. Karsintasarjan voitto tietää kuitenkin sitä, että joukkue pelaa ensi vuonna pääsarjan MM-kisoissa kolmatta kertaa putkeen, missä se ei ole onnistunut koskaan aikaisemmin.


Washington Capitals - Ottawa Senators
Dallas Stars - New York Islanders