Velobet

Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n valtuusto on päättänyt, ettei yksikään vuoden 2022 nuorten MM-kisoissa mukana olevista maista putoa turnauksen päätteeksi kansainvälisen jääkiekon 1A divisioonaan. Päätöksen perusteena oli ”urheilullisen koskemattomuuden” varmistaminen erikoisissa pandemiaoloissa.

Päätöstä voi pitää jokseenkin erikoisena, sillä aiemmin joulukuussa Valko-Venäjä varmisti nousunsa pääsarjaan ja tätä kautta vuoden 2023 nuorten MM-kisoihin. Normaalisti tämän vuoden U20 MM-kisojen alkulohkojen jumbojoukkueet kohtaisivat paras kolmesta -systeemillä pelattavassa ottelusarjassa, jonka häviäjä putoaisi alempaan divisioonaan.

Nyt yksikään joukkue ei kuitenkaan putoa pääsarjasta, vaan ensi vuoden nuorten MM-kisat pelataan poikkeuksellisesti 11 joukkueen voimin. Vuoden 2024 MM-kisoissa joukkueita on taas kymmenen.

IIHF ei kuitenkaan tiedottanut vielä, putoaako ensi vuoden MM-kisoista kaksi maata alempaan divisioonaan, vai viedäänkö 1A divisioonan joukkueilta taas mahdollisuus nousta pääsarjaan. Koronapandemian vuoksi nousu kansainvälisen jääkiekon ylimmästä divisioonasta pääsarjaan oli kaksi vuotta putkeen estetty.

Myöskään yhden ylimääräisen joukkueen vaikutusta turnausformaattiin ei vielä julkaistu. Tällä hetkellä nuorten MM-kisoissa pelaa kaksi viiden joukkueen lohkoa, joista molemmista selviää neljä joukkuetta pudotuspeleihin. IIHF tiedotti, että se alkaa seuraavaksi suunnitella turnauksen formaatin ja logistiikan järjestämistä yhdessä kisat järjestävän paikallisorganisaation kanssa. Vuoden 2023 U20 MM-kisat pelataan Venäjällä Novosibirskin ja Omskin kaupungeissa.

Käytännössä tämä vaikuttaa nyt meneillään oleviin nuorten MM-kisoihin sillä tavalla, ettei putoamisuhkaa ole. Esimerkiksi Suomen lohkon jumboksi ennustettu Itävalta voi pelata turnauksen loppuun melko paineettomasti, koska sen ei tarvitse pelätä putoavansa alempaan divisioonaan.


Colorado Avalanche - Montreal Canadiens
Arizona Coyotes - Columbus Blue Jackets