Leijonien johtoryhmä nimitti ensimmäiset leijonapelaajat MM-kisoihin torstaina. Suomen MM-joukkue koostuu tällä hetkellä 22 pelaajasta. Kolme paikkaa on vielä täyttämättä.
Suomen joukkue, joka pelaa perjantaina MM-kotikisojen avauspelissä Norjaa vastaan, on nyt tiedossa. Jääkiekkoliiton direktoraatin kokouksessa leimattiin tänään yhteensä 22 Leijonan kisapassi.
Joukkueeseen vielä viikon alussa kuuluneista pelaajista Petrus Palmu on jättänyt joukkueen tänään. Markus Nurmi puolestaan jatkaa Leijonien harjoitusvahvuudessa, mutta TPS-pelaajan kisapassia ei ainakaan vielä leimattu. Mikael Granlundin kisapassi puolestaan leimataan heti, kun pelaaja saapuu Suomeen.
Tämä tarkoittaa, että Suomen MM-joukkueessa on perjantain jälkeen vielä kaksi avointa paikkaa. Kiirettä näiden täyttämiseen ei Leijonien johtoryhmän mukaan ole.
– Ei ole mitään takarajaa lyöty lukkoon. Katsotaan ensin tilanne Nashvillen kanssa, sitten Ruotsin suhteen ja sitten arvioidaan joukkueen sisäistä tilannetta. Sitten katsotaan montako pelaajaa tarvitsee nimetä ensimmäisiin otteluihin ja montako paikkaa pitää jättää auki, Jukka Jalonen kertoi Jääkiekon-MM.comille tiistaina.
Ruotsin tilanteella Jalonen viittasi SHL:n finaalisarjaan, joka päättyy torstai-iltana. Finaalisarjassa on mukana kuusi suomalaista, joista ainakin osaa johtoryhmä ilmeisesti harkitsee MM-joukkueeseen.
Lisäksi silmät ovat auki NHL:n suuntaan. Suomalaisista NHL-pelaajista esimerkiksi Dallas Starsissa pelaavien Miro Heiskasen, Esa Lindellin, Jani Hakanpään, Roope Hintzin ja Joel Kivirannan kausi saattaa päättyä lauantain vastaisena yönä.
Hyvin todennäköistä on, että joko NHL:stä tai Ruotsin joukkueista tullaan kutsumaan ainakin yksi pelaaja MM-kisoihin. Suomen MM-joukkueeseen on tällä hetkellä nimetty vain seitsemän puolustajaa, ja Leijonien GM Jere Lehtinen myönsi torstaina, että ainakin toinen käytettävissä olevista paikoista käytetään yhden lisäpuolustajan passin leimaamiseen.
Jääkiekon MM-kisat alkavat Suomen osalta perjantaina klo 20:20 alkavalla ottelulla Norjaa vastaan. Seuraava ottelu on edessä lauantaina, jolloin vastaana asettuu Latvia.
Suomen MM-joukkue kisojen avauspeliin Norjaa vastaan
Maalivahdit:
29 Säteri Harri
35 Tuohimaa Frans
45 Olkinuora Jussi
Puolustajat:
2 Pokka Ville
3 Friman Niklas
4 Lehtonen Mikko
38 Hietanen Juuso
42 Vatanen Sami
50 Seppälä Mikael
55 Ohtamaa Atte
Hyökkääjät:
10 Armia Joel
12 Anttila Marko
21 Innala Jere
24 Björninen Hannes
25 Rajala Toni
51 Filppula Valtteri
65 Manninen Sakari
70 Hartikainen Teemu
76 Sallinen Jere
80 Mäenalanen Saku
82 Pesonen Harri
91 Lammikko Juho
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Kommentoi aihetta...