Suomi on miesten jääkiekossa yksi viime vuosikymmenten menestyneimmistä maista, kun tarkastellaan saavutettuja olympiamitaleita. Vuodesta 1998 lähtien, jolloin NHL-pelaajat osallistuivat ensimmäistä kertaa olympiaturnaukseen, Leijonat on voittanut yhden olympiakullan ja saavuttanut yhteensä viisi mitalia.

Ainoastaan Kanada on selvästi korkeammalla, ja Suomi on käytännössä tasoissa Venäjän kanssa. Venäjällä ja viimeisimmissä turnauksissa ilman maatunnuksia pelanneella Venäjän olympiakomitean joukkueella on yksi mitali vähemmän, mutta kaksi hopeaa Suomen yhden sijaan.

NHL-pelaajien poissaolot ja myytti Suomen menestyksestä

On huomionarvoista, että Leijonien ainoa olympiakulta tuli Pekingissä vuonna 2022, jolloin NHL-pelaajat eivät olleet mukana. Myös neljä vuotta aiemmin, Pyeongchangin olympialaisissa 2018, NHL-tähdet puuttuivat turnauksesta – tuolloin Suomi jäi mitalisijoilta.

Usein väitetään, että Suomi menestyy paremmin silloin, kun maailman parhaat pelaajat eivät ole mukana. Tilastojen valossa tästä ei kuitenkaan ole täysin selkeää näyttöä – ei olympia- eikä MM-tasolla. Suomi on arvokisoissa pitkälti tasainen suorittaja, riippumatta siitä, onko turnauksessa NHL-pelaajia vai ei.

Laajuutta löytyy, mutta supertähdissä ollaan takamatkalla

Suomi kykenee tuottamaan laajalla rintamalla laadukkaita pelaajia, jotka pelaavat NHL:ssä ja Euroopan kovimmissa sarjoissa. Esimerkiksi suomalaisten NHL-pelaajien määrä on kasvanut selvästi viimeisen 15 vuoden aikana, ja teoriassa maajoukkue on jo täysin mahdollista koota yksinomaan taalaliigassa kiekkoilevista pelaajista.

Mutta kun tarkastellaan lajin kirkkaimpia tähtiä ja oman NHL-seuransa johtavia pelaajia, Suomi kuitenkin jää jälkeen kovimmista kilpailijoistaan.

Kultainen sukupolvi ja menetetyt mahdollisuudet

Suomen kannalta on harmillista, että NHL-pelaajien poissaolot osuivat aikakaudelle, jolloin uusi, poikkeuksellisen lupaava sukupolvi nousi esiin. Tätä niin kutsuttua suomalaista jääkiekon kultaista sukupolvea edustavat 1990-luvulla syntyneet pelaajat, kuten Aleksander Barkov, Mikko Rantanen, Sebastian Aho, Artturi Lehkonen, Teuvo Teräväinen, Patrik Laine ja Roope Hintz. Mukaan voidaan laskea myös hieman myöhemmin läpimurtonsa tehnyt puolustaja Miro Heiskanen.

Nämä kaikki ovat huippupelaajia, mutta melko kiistattomasti voidaan todeta, että vain Barkov, Rantanen, Aho ja Heiskanen ovat nousseet NHL:n ehdottomalle eliittitasolle ja All Star -ehdokkuuksiin. Tältä osin Suomi jää selvästi jälkeen Kanadasta ja Yhdysvalloista – erityisesti Barkovin ollessa sivussa. Ruotsiin verrattuna ero ei ole yhtä suuri, mutta etenkin Tre Kronorin puolustuspää on paperilla vahvempi.

Vähäinen yhteispeli aikuisuralla – ja sen merkitys Milanoon

Barkovin poissaolo Milanosta tarkoittaa, että yhdelläkään kultaisen sukupolven ydinpelaajista ei ole aiempaa kokemusta olympiaturnauksesta. Suomen iskukykyä suhteessa kovimpiin maihin onkin vaikea arvioida. Parhaat vertailukohdat ovat lähes vuosikymmenen takainen World Cup 2016 sekä alkuvuonna 2025 pelattu 4 Nations Face-Off -turnaus.

World Cup 2016 oli Leijonille täydellinen epäonnistuminen: kaikki ottelut hävittiin ja joukkue teki vain yhden maalin. Myös neljän maan turnauksessa Suomi onnistui voittamaan vain Ruotsin jatkoajalla.

Tämä rajallinen yhteishistoria ei anna erityisen lupaavia ennusmerkkejä vuoden 2026 olympialaisiin. Sama pätee kuitenkin myös muihin maihin: vuoden 2014 Sotšin olympialaisten jälkeen ei ole järjestetty muita turnauksia, joihin kaikki parhaat pelaajat olisivat voineet osallistua.

Milano 2026 – mahdollisuus ja paine samassa paketissa

Samaan aikaan Suomi on kuitenkin saamassa Milanoon ehkä kaikkien aikojen nimivahvimman olympiajoukkueensa. Kultaisella sukupolvella on todellinen näytön paikka – joillekin pelaajista kyseessä saattaa olla ensimmäinen ja viimeinen olympiaturnaus.

Suomen on luotettava ennen kaikkea joukkuetekemiseen, mikäli se aikoo jatkaa myytin murtamista ja osoittaa, ettei NHL-tähtien määrä yksin määritä sen menestystä.

Helmikuussa 2026 päättyy 12 vuoden odotus, kun maailman parhaat jääkiekkoilijat palaavat jälleen olympia-areenoille. Realiteetit huomioiden Leijonien jääminen mitalien ulkopuolelle ei olisi suuri yllätys, mutta suomalaiselle kiekkoyleisölle – ja pelaajille – se olisi valtava pettymys.