ComeOn

Tšekki voitti USA:n maalirikkaassa MM-kisojen pronssiottelussa sunnuntaina Tampereella ja nappasi kotiin viemisiksi MM-pronssia. Mitalia oli maalle ensimmäinen MM-kisoissa sitten vuoden 2012.

MM-kisojen pronssiottelut ovat usein avointa ja hyökkäysvoittoista peliä. Niin tänäänkin. Tšekin ja USA:n välisessä ottelussa nähtiin jopa 12 maalia, kun Tšekki vei MM-pronssia voittamalla USA:n peräti 8-4.

Tšekki aloitti pelin todella haluttomasti ja kurittomasti. USA meni ottelun alussa jo kahden maalin johtoon, kun Karson Kuhlman ja Adam Gaudette iskivät kahdesti kolmen minuutin sisään. Tšekki tuli maalin päähän Jiri Cernochin maalilla, mutta löysä puolustuspelaaminen kostautui vielä erän lopussa, kun Kuhlman pääsi iskemään USA:n kolmannen alivoimalla.

Toiseen erään jäälle luistelikin sitten aivan erinäköinen Tšekki. Joukkue piti kiekkoa suurimman osan ajasta ja ajoi röyhkeästi USA:n maalille. Hieman erän puolenvälin jälkeen Jiri Smejkal kavensikin lukemiksi 2–3.

Kolmannessa erässä tehtailtiinkin sitten seitsemän maalia. USA oli erän alussa täysi vastaantulija. David Pastrnak aloitti maalinteon jo ensimmäisellä minuutilla ja toi Tšekin tasoihin hienolla laukauksella. Kolmen minuutin päästä Tšekki johti jo kahdella maalilla, kun ensin Roman Cervenka ja sitten uudestaan Pastrnak rokottivat väsynyttä USA:ta kahdesti.

USA jaksoi vielä tappaa Ryan Hartmanin neljän minuutin rangaistuksen, mutta päästi Tšekin iskemään päästyään itse ylivoimalle. David Kampf teki lukemiksi jo 6–3 alivoimalla, ja lisäsi Tšekin johtoa pian iskemällä toisen maalinsa tyhjiin. USA kavensi vielä reilu minuutti ennen loppua, mutta pelin viimeisen maalin teki Tšekki. Pastrnak täydensi hattutemppunsa puoli minuuttia ennen summeria.

Tšekkiä valmentaa suomalainen Kari Jalonen.

Tšekki – USA 8-4

0-1 K. Kuhlman
0-2 A. Gaudette (YV)
1-2 J. Cernoch
1-3 K. Kuhlman (AV)
2-3 J. Smejkal
3-3 D. Pastrnak
4-3 R. Cervenka
5-3 D. Pastrnak
6-3 D. Kampf (AV)
7-3 D. Kampf (TM)
7-4 T. Bordeleua
8-4 D. Pastrnak


Colorado Avalanche - Montreal Canadiens
Arizona Coyotes - Columbus Blue Jackets