Suomi kohtaa Pekingin olympialaisten lohkovaiheen viimeisessä ottelussaan Ruotsin. Ottelu pelataan sunnuntaina 13. helmikuuta klo 16:40 paikallista aikaa ja 10:40 Suomen aikaa. Ottelupaikkana toimii Pekingin National Indoor Stadium. Kyseessä on lohko C:n viimeinen ottelu Pekingin olympialaisissa.
Kertoimet ennen ottelun alkua
Aiemmat kohtaamiset
Tietoa ottelusta
Suomen viimeisimmät ottelut
Jääkiekon-MM.com suosittelee:
Leijonat kohtaavat olympialaisten lohkovaiheen viimeisessä ottelussaan Ruotsin. Rakkaat naapurimaat ovat toisilleen tuttuja vihollisia, sillä lukuisten olympialaisissa tai MM-kisoissa käytyjen taistojen lisäksi maat kohtaavat vuosittain neljästi osana Euro Hockey Touria.
Ruotsi on tällä hetkellä IIHF:n maailmanrankingin neljännellä sijalla. Rankingin ei kuitenkaan kannata antaa hämätä, sillä Ruotsilla on käsissään yksi olympialaisten parhaista pelaajamateriaaleista. Ruotsi voikin pitää olympialaisten kolmanneksi suurimpana voittajasuosikkina Venäjän ja Suomen jälkeen. Lisäksi Tre Kronorilla on kokemusta voittamisesta jo kahden olympiakullan verran – voittamisen kulttuurista ruotsalaiset tietävät kaiken.
Edellisissä olympialaisissa Ruotsi voitti alkulohkonsa kaikki kolme ottelua ja eteni jatkoon lohkovoittajana. Muun muassa Suomi jäi jalkoihin maaleihin 3-1. Pudotuspeleissä Tre Kronor kuitenkin hävisi yllättäen Saksalle, joka eteni lopulta aina finaaliin asti.
Edelliset kohtaamiset Suomen ja Ruotsin välillä arvokisoissa
MM-kisat 2019 Slovakiassa
Suomi – Ruotsi 5–4 (1-2, 2-2, 1-0, 1-0) ja.
Suomi ja Ruotsi kohtasivat Slovakian kisojen puolivälierissä, ja ottelusta muodostui yksi koko turnauksen viihdyttävimmistä ja kiihkeimmistä peleistä. Leijonat saivat otteluun täydellisen alun, kun Niko Mikkola siirsi joukkueen johtoon jo minuutin pelin jälkeen. Ruotsi kuitenkin nousi vielä tasoihin ja ohi ennen erän loppua. Toinen erä oli sikäli erikoinen, että sen aikana Ruotsi iski maalin sekä erän ensimmäisen että viimeisen minuutin aikana. Näiden maalien välissä Suomi kävi kuitenkin iskemässä kahdesti, ja näin viimeiseen erään lähdettiin Leijonien maalin tappioasemassa. Ruotsi puolusti tiiviisti, mutta vain puolitoista minuuttia ennen loppua kapteeni Marko Anttila toi Leijonat tasoihin. Jatkoajalla Sakari Manninen ratkaisi pelin Suomen hyväksi.
Suomen maalintekijät: Niko Mikkola, Petteri Lindbohm, Jani Hakanpää, Marko Anttila, Sakari Manninen
Talviolympialaiset 2018 Pyeongchangissa
Ruotsi – Suomi 3–1 (1-0, 0-1, 2-0)
Kuten näissäkin olympialaissa, myös vuonna 2018 Suomi kohtasi Ruotsin lohkovaiheen viimeisessä ottelussa. Maalinteon aloitti Ruotsi, joka siirtyi vartin pelin jälkeen johtoon Anton Landerin maalilla. Heti toisen erän alussa Joonas Kemppainen kuitenkin toi Suomen tasoihin. Maali jäi kuitenkin Leijonien viimeiseksi. Ruotsi puolestaan maalasi toistamiseen kolmannen erän puolivälissä ja viimeisteli loppulukemat tyhjiin ottelun viimeisellä minuutilla.
Suomen maalintekijät: Joonas Kemppainen
MM-kisat 2017 Saksassa ja Ranskassa
Ruotsi – Suomi 4–1 (1-1, 2-0, 1-0)
Myös MM-kisoissa 2017 Suomi ja Ruotsi kohtasivat pudotuspelivaiheessa. Suomi tuli välierään vakuuttava 2-0 voitto USA:sta takataskussaan. Ruotsi puolestaan kaatoi omassa puolivälierässään Sveitsin 3-1. Välierässä Leijonat olivat kuitenkin valitettavasti täysi vastaantulijoita, ja Ruotsi vei ottelun nimiinsä 4-1. Finaalissa Tre Kronor kaatoi Kanadan rangaistuslaukauskilpailun jälkeen.
Suomen maalintekijät: Joonas Kemppainen
World Cup 2016 Kanadassa
Ruotsi – Suomi 2-0 (0-0, 1-0, 1-0)
Viimeksi Suomi ja Ruotsi kohtasivat parhailla mahdollisilla kokoonpanoilla syksyllä 2016, kun jääkiekon World Cup järjestettiin edellisen kerran. Ensimmäinen erä tahkottiin kahden tähtiä pursuavan joukkueen välillä maaleitta, mutta toisessa erässä punalamppu syttyi, kun Anton Strålman vei Ruotsin 1-0 johtoon Daniel ja Henrik Sedinin esityöstä. Leijonat jahtasivat kiivaasti tasoitusta, ja pakottivat Henrik Lundqvistin torjumaan jopa 36 kertaa, mutta ilman tulosta. Ottelun lopussa Loui Eriksson viimeisteli loppulukemat tyhjään maaliin.
Talviolympialaiset 2014 Sotšissa
Ruotsi – Suomi 2-1 (0-0, 2-1, 0-0)
Suomi ja Ruotsi kohtasivat myös vuoden 2010 olympialaisissa, tällä kertaa välierissä. Suomalaisten kannalta valitettavasti Tre Kronorin dominanssi parhailla pelaajilla pelatuissa turnauksissa jatkui. Olli Jokinen aloitti ottelun maalinteon toisen erän alussa Sami Vatasen esityöstä. Ruotsi kuitenkin tuli tasoihin vain viisi minuuttia myöhemmin Loui Erikssonin maalilla. Toiset viisi minuuttia myöhemmin Erik Karlsson osoitti, miksi hänet on valittu kahdesti maailman parhaaksi puolustajaksi, kun hän vei Ruotsin johtoon hienolla suorituksella.
Suomen maalintekijät: Olli Jokinen