Suomi voitti tiistai-iltana Tšekin 3-0 ja varmisti B-lohkon voiton jääkiekon MM-kisoissa. Lohkovoittajana Leijonat saa torstain puolivälierissä vastaansa Slovakian.

Ottelu oli lukemista huolimatta todella kovaa kamppailupelaamista kahden tasaisen joukkueen välillä. Kumpikaan joukkueista ei onnistunut luomaan merkittävää määrää maalipaikkoja. Suomi vain käytti hyväkseen ne harvat paikat, jotka se onnistui luomaan.

Viikonloppuna viimeistelyn tehokkuutta tuskaillut Toni Rajala sanoikin Jääkiekon-MM.comille ottelun jälkeen, että tänään koko joukkue tiesi vaatimustason olevan entistä korkeammalla maalinteon tehokkuuden suhteen.

Rajala oli myös todella tyytyväinen Leijonien esitykseen kokonaisuudessaan.

– Tosi ehjä 60 minuuttia meiltä. Ei hirveästi annettu mahdollisuuksia Tšekille. Puolustettiin hyvin ja Jussi (Olkinuora) otti muutaman tärkeän torjunnan. Tosi hyvä peli, ei otettuja jäähykään ja onnistuttiin pitämään niiden tähdet pelin ulkopuolella., Leijonien laituri sanoi ottelun jälkeen.

Varovaisesta pelistä huolimatta Leijonat iski kahdesti

Tunnelmastaan kritiikkiä saanut Nokia Arena laittoi parastaan heti ottelun alussa. Jään pinnalla nähtiin kuitenkin kaksi varovaista jääkiekkojoukkuetta, joista kumpikaan ei halunnut ottaa yhtään ylimääräistä riskiä. Leijonat sai ensimmäisen laukauksensa maalia kohti vasta vajaan yhdeksän minuutin pelin jälkeen, ja sekin oli Mikko Lehtosen roiskaisu puolesta kentästä.

Minuuttia myöhemmin Joel Armia kuitenkin jätti jäälle tämän turnauksen hienoimman suomalaispelaajan yksilösuorituksen. Porilainen sai kiekon keskialueella, nousi vauhdilla Tšekin alueelle, vei puolustajan täysin kahville nopealla käännöksellä ja ohitti terävällä vedolla Marek Langhammerin Tšekin maalilla.

Erän loppupuolella Leijonat pääsi ensimmäistä kertaa ylivoimalle. Ykkösylivoiman peli pyöri jälleen kerran komeasti, ja pian kiekko löytyi uudestaan Tšekin maalista. Mikael Granlund löysi maalin edestä Jere Sallisen, joka onnistui ruuhkan keskeltä jatkamaan kiekon Sakari Manniselle. Manninen sai lopulta siirtää mustan tyhjään reppuun.

Laukaukset merkattiin Suomelle 8–4.

Tšekillä hurja rynnistys toisen erän alkuun – mutta Suomi vastasi maalinteosta

Tšekki sai heti erän alkuun huippupaikan, mutta Jussi Olkinuora selvitti David Krejcin laukauksen hienosti. Tšekki kuitenkin jatkoi myllytystään, eikä Leijonat päässyt hyökkäämään kertaakaan ensimmäisen kuuden minuutin aikana.

Erään puoliväliin tullessa peli kuitenkin tasoittui hieman ja myös Suomi onnistui luomaan paikkoja. Loppua kohti peli kuitenkin muuttui jälleen varovaisemmaksi. Maalipaikat olivat molemmissa päissä vähissä, kuten odottaa sopikin, kun lohkon kaksi parhaiten puolustavaa joukkuetta kohtaavat.

Neljä minuuttia ennen loppua Suomi kuitenkin iski jo kolmantensa. Miro Heiskanen käytti uskomatonta luistelutaitoaan ja nousi röyhkeästi Tšekin maalille. Irtokiekko putosi Mikael Seppälälle, joka löysi upealla vainulla Rajalan maalin kulmalta. Ja toista kertaa tässä ottelussa leijonahyökkääjä sai siirtää kiekon tyhjään Tšekin maaliin.

Lukemista huolimatta peli oli toisen erän loppuun tultaessa hyvin tasaista vääntöä. Laukaukset olivat tässä kohtaa 16–15.

Leijonat puolusti Tšekin kirin pois

Leijonat pääsi heti kolmannen erän alkuun kokeilemaan ylivoimansa toimivuutta uudestaan. Tällä kertaa pakkopeli ei kuitenkaan lähtenyt pyörimään oikein ollenkaan. Pelaaminen jatkui kurinalaisena – Leijonat miehitti keskialueen tiiviisti, eikä antanut Tšekille mahdollisuutta kontrolloituihin hyökkäyksiin.

Seitsemän ja puolen minuutin kohdalla Roman Cervenka otti ottelun toisen jäähynsä ja Suomi pääsi jälleen ylivoimalle. Tällä kertaa kiekko pysyi jo paremmin Tšekin päädyssä, mutta tulosta ei silti tullut.

Erän puolessavälissä Tšekki sai ensimmäisen mahdollisuutensa ylivoimalla. Suomi pelasi kuitenkin upeaa alivoimaa, eikä vaarallisia paikkoja syntynyt. Leijonien alivoima on edelleen sataprosenttista tässä turnauksessa.

Erän lopussa Tšekki piti kiekkoa, mutta Leijonat puolusti oman puolustusalueensa mahtavasti, eikä päästänyt vastustajaa maalipaikoille. Myös laukausmäärät säilyivät alhaisina läpi erän.

Edes ilman maalivahtia Tšekki ei saanut merkittäviä maalipaikkoja. Laukaukset kirjattiin ottelussa Tšekille 24-19.

Suomi – Tšekki 3-0

1-0 J. Armia
2-0 S. Manninen
3-0 T. Rajala