Velobet

Kuva: Bildbyrån

Leijonat kohtaavat tänään MM-kisojen välierässä Saksan. Suomi lähtee otteluun ennakkosuosikkina, sillä moni tuskin uskoi Saksan mahdollisuuksiin edetä turnauksessa edes näin pitkälle. Leijonat eivät kuitenkaan ole niin ylivertaisia suosikkeja kuin etukäteen voisi luulla.

Leijonat lähtevät illan välierään hyvässä vireessä. Joukkue on voittanut kuusi ottelua peräjälkeen, ja hävinnyt ylipäätään koko kisoissa vain yhden ottelun. Lisäksi maailmanmestarivalmentaja Jukka Jalonen tietää, miten tällaiseen otteluun kuuluu lähteä, ja osaa varmasti käsitellä paineet oikealla tavalla.

Suomen joukkueesta löytyy ylipäätään merkittävän paljon yhtäläisyyksiä vuosina 2011 ja 2019 MM-kultaa voittaneisiin joukkueisiin. Kahden vuoden takaa maajoukkueen päävalmentajan lisäksi myös kapteeni on pysynyt samana. Edellisten kisojen välierän ratkaissut Marko Anttila varmasti tietääkin, mitä illalla on luvassa, ja osaa valmistaa joukkonsa tiivishenkiseen taisteluun.

Leijonien tähänastinen menestys on nojannut ennen kaikkea tiiviiseen puolustuspeliin. Vain USA on päästänyt tämän kevään turnauksessa vähemmän maaleja kuin Suomi. Viimeisenä lukkona uhrautuvasti puolustavan joukkueen takan on seissyt maalivahti Jussi Olkinuora, jonka huippuotteet toivat Suomelle voiton puolivälierässä Tšekkiä vastaan.

Toisaalta Leijonat ovat takellelleet maalintekonsa kanssa. Kisojen neljästä jäljellä olevasta joukkueesta Suomi on tehnyt vähiten maaleja, eikä joukkueen hyökkäyspeli ole varsinaisesti vakuuttanut. Myös Saksalta löytyy huimia MM-kisoja pelaava maalivahti Mathias Niederbergerin muodossa, joten tänään Leijonien hyökkääjien on oltava parhaimmillaan.

Siinä missä Suomi on kokenut arvokisamitalisti ja odotettu joukkue MM-kisojen välierissä, on Saksa kisojen suurin yllättäjä. Maa pelaa MM-kisojen mitalipelejä vasta toista kertaa historiassaan – edellisen ja ainoan kerran Saksa selvisi välieriin vuonna 2010.

Joukkueen suomalaisvalmentajat Toni SöderholmVille Peltonen ovat kuitenkin luoneet joukkueelleen raikkaan ja iloisen pelitavan, joka on tänä keväänä alkanut tuottaa myös tulosta. Jo alkulohkossa maa antoi myrskyvaroituksen kaatamalla lajin ykkösmaan Kanadan vakuuttavan esityksen päätteeksi.

Saksan pelaaminen perustuu nopeaan kiekon liikutteluun ja iloiseen hyökkäyspeliin. Maa olikin oman lakulohkonsa eniten maaleja tehnyt joukkue yhdessä Kazakstanin kanssa. Kaikkiaan Saksa on tehnyt turnauksessa 25 maalia Leijonien 20 vastaan.

Torstain puolivälierässä joukkue osoitti myös henkisen kovuutensa nousemalla kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon ennakkosuosikkina otteluun lähtenyttä Sveitsiä vastaan. Etenkin ottelun viimeinen erä oli huikeaa saksalaisnäytöstä, kun joukkue jahtasi kiivaasti tasoitusmaalia. Lopulta Saksa tasoitti pelin vain 46 sekuntia ennen päätössummeria.

Kovaa nousua jääkiekkomaailman huipulle tekevä Saksa on huomattavasti mainettaan parempi jääkiekkojoukkue, joka ei tule Suomen statukselle kumartelemaan. Leijonien onkin oltava pelipäällä heti alusta asti, sillä liukasjalkainen Saksa tulee otteluun alusta asti täydellä höyryllä.

Ottelu ratkeaa ennen kaikkea siihen, miten Leijonat saavat pidettyä raikkaasti hyökkäävän Saksan pois vaarallisimmilta maalipaikoilta. Jos Suomen tiivis joukkuepuolustus onnistuu tyrehdyttämään saksalaishyökkääjien luovuuden, on Suomi vahvasti kiinni paikassa MM-kisojen finaaliin.


Colorado Avalanche - Montreal Canadiens
Arizona Coyotes - Columbus Blue Jackets