Suomen toisessa MM-kisojen lohkovaiheen ottelussa vastaan asettuu Kazakstan. Ottelu pelataan sunnuntaina 23.5. kello 16.15 Suomen aikaa Riiassa, Latviassa.
Kertoimet ennen pelin alkua – Kazakstan–Suomi – (Suomi on kertoimissa vierasjoukkue)
Aiemmat kohtaamiset
Pähkinänkuoressa
Suomen edeltävät ottelut
Suomen mahdollisuudet Kazakstania vastaan
Kaikki suomalaiset eivät välttämättä tiedä Kazakstanista kovinkaan paljon, joten pieni maantieteellinen oppitunti lienee paikallaan. Kazakstanhan sijaitsee pääasiassa Keski-Aasian puolella ja on rajanaapuri paitsi Venäjän, myös Uzbekistanin, Kiinan, Kirgisian ja Turkemenistanin kanssa. Kazakstanilaisia on yhteensä 18,8 miljoonaa ja maassa puhutaan virallisina kielinä venäjää ja maan omaa kieltä kazakkia. Kazakstanin pääkaupunki puolestaan on Nur-Sultan ja valtiomuoto tasavalta.
Ensimmäisen kerran Kazakstan otti osaa jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuihin vuonna 1993. Kovinkaan paljon ei maa silti ole päässyt korkeimmalla sarjatasolla pelaamaan. Vuonna 2020 oli kuitenkin muutaman vuoden tauon jälkeen luvassa jälleen pääsy pääsarjaan ja maailmanmestaruuskisoihin.
Kazakstanin paras sijoitus MM-kisoissa on sija 12 vuodelta 2005. Viime vuosina menestys on ollut seuraavanlaista:
- 2019: 1. divisioona, ryhmä A, 2. sija.
- 2018: 1. divisioona, ryhmä A, 3. sija
- 2017: 1. divisioona, ryhmä A, 3. sija
- 2016: 16. sija ja pudotus 1. divisioonaan
- 2015: 1. divisioona, ryhmä A, 1. sija ja nousu pääsarjaan
Vastaavasti Suomen menestys näyttää edellisen viiden vuoden osalta tältä:
- 2019: 1. sija (kultaa)
- 2018: 5. sija (pronssia)
- 2017: 4. sija
- 2016: 2. sija (hopeaa)
- 2015: 6. sija
Ei kuitenkaan pidä ajatella, että Kazakstan olisi mikään varsinainen heittopussimaa. Kuten pian tulemme toteamaan, on maa onnistunut haastamaan kertaalleen hallitsevaa maailmanmestaria Suomeakin. Viimeisimpiin Kazakstanin otteluihin kuuluu myös 5–2-voitto Valko-Venäjästä helmikuulta sekä vuosi tätä aiemmin 8–1-voitto Ukrainasta. Vaikka Suomi siis otteluun selkeänä ennakkosuosikkina lähteekin, voi Kazakstan pahimmillaan tarjota Leijonille yllättävänkin pahan vastuksen. Varaa typeriin virheisiin ja vastustajan aliarvioimiseen ei siis Suomella ole – etenkään viimeaikaisen heikon pelivireen jälkeen.
Aiemmat kohtaamiset joukkueiden välillä
Joku vääräleuka voisi vitsailla, että eihän Kazakstanilla ole mahdollisuuksia voittaa Suomea, koska eihän Keski-Aasiassa edes sada lunta. Luulo on kuitenkin väärä, sillä Kazakstanissa on jopa varsin suosittuja hiihtoresortteja. Talviurheilu ei siis ole tälle maalle mikään uusi ja vieras asia, ja päälle 18 miljoonan asukkaan joukosta löytyy kyllä myös tukku maailmanluokan jääkiekkopelaajia.
Vuonna 2015 Suomi oli MM-kisoissa hätää kärsimässä, kun ottelu Kazakstanin kanssa päättyi tiukan kamppailun lopuksi 3–4. Tämän jälkeen eivät joukkueet sitten olekaan kohdanneet, sillä Kazakstania ei juuri ole kisoissa – saati sitten pudotuspeleissä – nähty. Nähtäväksi jää, onnistuuko Kazakstan tänä vuonna kampeamaan itselleen keskimääräistä paremman suorituksen!
19.5.2014 (MM-kisojen lohkovaihe)
Kazakstan–Suomi 3-4
14.5.2012 (MM-kisojen lohkovaihe)
Kazakstan-Suomi 1-4