Kultaa kotikisoista!
Leijonat kaatoi Kanadan MM-finaalissa 4-3 ja vei kultaa Tampereen illassa. Mikael Granlund iski kaksi maalia ja syötti ratkaisuosuman matkalla Suomen historian neljänteen MM-kultaan.
Voitto oli Leijonille historian ensimmäinen kotikisoissa, ja ylipäätään vasta kolmas kotijoukkueen maailmanmestaruus. Voitto tuli lopulta äärimmäisten jännittävien vaiheiden jälkeen jatkoajalla. Kanada nousi varsinaisen peliajan lopussa kahden maalin takaa tasoihin, mutta Suomi kokosi hermonsa ja vei mestaruuden heti jatkoajan alussa.
Tällä kertaa Leijonat kesti alun rynnistyksen
Ilmassa oli jännityksen merkkejä ottelun alkaessa. Otteluiden alut ovat olleet Suomelle hankalia tässä turnauksessa. Kahdessa aiemmassa pudotuspeliottelussa Leijonat oli päästänyt vastustajansa johtoon heti otteluiden alkuminuuteilla.
Myös tällä kertaa peli vyöryi Leijonien päähän heti alkuminuuteilla, kun Kanada vyörytti aggressiivista hyökkäyspeliään. Nyt Suomi kuitenkin imi Kanadan alkurynnistyksen itseensä ja selvisi ehjin nahoin erän puoleenväliin.
Mikko Lehtonen oli luovuttaa Kanadalle paikan menettämällä kiekon oman maalin edessä. Miro Heiskanen puolestaan loi Ville Pokalle hyvän vetopaikan, jonka Chris Driedger kuitenkin selvitti. Saku Mäenalanen puolestaan menetti kiekon kunnolla oman maalin edustalla. Jussi Olkinuora piti kuitenkin lukemat nollissa. Joel Armia onnistui fiksulla pelaamisellaan luomaan hyvän maalintekotilanteen Harri Pesoselle.
Erän loppua kohden ottelu tasoittui ja muuttui tarkemmaksi. Kanadakin vetäytyi ja tiivisti peliään, minkä johdosta peli muuttui alun hurlumheitä kyttäilevämmäksi. Laukaukset menivät suoraviivaisemmalle Kanadalle 9–7.
Kanada laittoi Suomen pesukoneeseen
Toisen erän alussa Sami Vatanen antoi karmivan harhasyötön omalla alueella, joka avasi Kanadalle loistavan maalintekotilanteen. Olkinuora torjui upeasti, mutta jatkotilanteesta Niklas Friman joutui koukkaamaan itsensä jäähylle estääkseen maalin.
Rangaistus osoittautui kohtalokkaaksi. Matt Barzal rikkoi Leijonien neliön poikkikentän syötöllään ja Dylan Cozens pääsi laukomaan Kanadan johtoon. Kyseessä oli ensimmäinen ylivoimaosuma, joka Leijonien maaliin tehtiin koko turnauksessa.
Pesonen ja Juho Lammikko pääsivät kahdella yhtä vastaan -hyökkäykseen, mutta Pesosen syöttö ei aivan osunut Lammikon askelmerkkeihin.
Leijonat oli jatkuvasti hätää kärsimässä Kanadan aggressiivisen karvauksen alla. Joukkue kärsi useita kiekonmenetyksiä omalla alueella, eikä ollut päästä kontrolloituihin hyökkäyksiin millään. Erän puoliväliin mennessä Suomi oli onnistunut saamaan aikaan vain yhden laukauksen.
Yhdentoista minuutin pelin jälkeen Leijonat sai kuitenkin mahdollisuutensa ylivoimalla, kun Nick Holden kampitti itsensä boksiin. Suomi loikin loistavan maalintekopaikan, kun Pesonen ja Sakari Manninen pääsivät rouhimaan maalin edessä Teemu Hartikaisen ohjauksen jälkeen. Driedger kuitenkin selvitti tilanteen.
Viisi minuuttia ennen erän loppua Leijonat joutui uudestaan ongelmiin, kun Valtteri Filppula hölmöili itsensä jäähylle. Cozensille aukesi uusi todella hyvä maalipaikka Suomen maalin kulmalta, mutta Atte Ohtamaa blokkasi jo varmalta näyttäneen maalin.
Aivan erän lopussa Toni Rajalan epäonnistunut laukaus liukui Jere Salliselle, jonka rystynosto pysähtyi Kanadan maalin ylärimaan.
Kanadan jäähyili, Granlund rankaisi
Erä alkoi Suomen kannalta suotuisasti. Granlund hankki heti alkuun Kanadalle estämisjäähyn ja Leijonat pääsi pyörittämään ylivoimaa. Pakkopeli ei lähtenyt missään kohtaa käyntiin, mutta aivan rangaistuksen loppuhetkillä Noah Gregor otti uuden jäähyn kampituksesta. Kurittoman Kanadan jäähyily ei suinkaan loppunut tähän. Minuuttia myöhemmin Cole Sillinger huitoi Heiskasta korkealla mailalla ja Leijonat pääsi yrittämään maalintekoa viidellä kolmea vastaan.
Jäähyä ei ehtinyt kulua kuin viisi sekuntia, kun Granlund vapautti suomalaisyleisön piinasta. Heiskanen laukoi suoraan Mikko Lehtosen syötöstä. Veto upposi ohi maalin, mutta kimposi suoraan maalin toiselle puolelle Granlundille, joka viimeisteli taidokkaasti pienestä kulmasta tyhjään Kanadan maaliin.
Kanadan maalivahti Driedger loukkaantui torjuntayrityksessään ja joutui jättämään ottelun kesken. Tilalle luisteli Matt Tomkins.
Suomen ylivoima jatkui viidellä neljää vastaan ja tuottikin pian tulosta. Lehtonen siirsi kiekon siniviivasta hyökkäyksen hienosti käynnistäneelle Granlundille. Nashvillen laituri upotti äärimmäisen tarkan laukauksen Tomkinsin räpylän yli maalin yläkulmaan.
Kanada laittoi maalin jälkeen uutta vaihdetta silmään, mutta Leijonat kesti ensimmäisen rynnistyksen hienosti. Seuraavaksi maaliverkko helähtikin taas Kanadan päädyssä.
Lammikko voitti aloituksen ja Armia laukoi jälleen puolustajan jaloista millintarkan rannelaukauksen Kanadan maalin ylänurkkaan. Suomi johti jo 3-1! Leijonat sai maalin jälkeen hurjan vaihteen päälle ja piti Kanadaa pinteessä. Kanada onnistui kuitenkin kavennuksessaan, kun Zach Whitecloudin laukaus upposi Olkinuoran selän taaksen. Leijonat haastoi maalin maalin siirtämisestä, mutta osuma hyväksyttiin.
Vain hetkeä myöhemmin Kanada teki saman tempun kuin Ruotsille puolivälierässä ja tuli tasoihin. Max Comtois viimeisteli Kanadan osuman ilman maalivahtia.
Manninen toi kultaa!
Jatkoaika pelataan jääkiekon MM-kisoissa aina kolmella kolmea vastaan. Myös finaalissa, mikä on kerännyt paljon arvostelua.
Viiden minuutin äärimmäisen jännittävän pelin jälkeen Leijonat pääsi ylivoimalle. Tälläkään kertaa tilaisuus ei jäänyt käyttämättä.
Granlund sai tilaa Kanadan maalin vasemalla puolella ja löysi syötöllään Mannisen. Tämä upotti one-timerin Kanadan maaliin ja toi Suomelle MM-kultaa!
Suomi – Kanada 4-3
0-1 D. Cozens (YV)
1-1 M. Granlund (YV)
2-1 N. Granlund (YV)
3-1 J. Armia
3-2 Z. Whitecloud (IM)
3-3 M. Comtois (IM)
4-3 S. Manninen (YV, JA.)
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
[…] voitti upeasti historiansa neljännen MM-kullan kaatamalla MM-finaalissa Kanadan todella jännittävien vaiheiden jälkeen sunnuntai-iltana. Sakari Manninen vapautti Nokia Arenan yleisön piinasta iskemällä voitto-osuman […]