Tre Kronor nousi kolmannessa erässä tasoihin ja voitti Leijonat jatkoajalla Tšekin EHT:n viimeisessä ottelussa. Peli oli kummallekin joukkueelle viimeinen ennen ensi perjantaina alkavia jääkiekon MM-kisoja.

Leijonat hävisi sunnuntain päiväpelin Ruotsille jatkoajan jälkeen 4-3 ja jäi MM-kisoihin valmistavassa Tšekin Euro Hockey Tourin osaturnauksessa viimeiseksi. Sveitsi voitti turnauksen Ruotsin ollessa toinen. Tšekki kiilasi kotiturnauksessaan kolmanneksi kaksi ottelua kolmesta hävinneen Suomen edelle.

Leijonat aloitti turnauksen hyvin voittamalla torstaina Tšekin, mutta jäi lauantaina Sveitsin kovan paineistuksen alla aseettomaksi ja joutui myöntämään Ruotsin selvästi itseään paremmaksi sunnuntain ottelussa.

Andre Petersson avasi ottelun maalihanat avauserän puolivälissä. Suomi nousi Teemu Hartikaisen toisen erän ylivoimamaalilla tasoihin, mutta Tre Kronor rokotti kymmenen minuuttia myöhemmin Henrik Tömmernesin toimesta. Antti Suomela toi Suomen kuitenkin tasoihin vielä ennen erän loppua Waltteri Merelän esityöstä.

Kolmas erä sai loistavan alun, kun Ahti Oksanen vei Leijonat johtoon alivoimalla. Suomi kuitenkin sortui päätöserässä jäähyilyyn ja käytännössä antoi Ruotsille avaimet ottelun hallintaan. Tre Kronor ei jättänyt tilaisuuttaan käyttämättä. Erän lopussa Fabian Zetterlund toi pelin tasoihin ylivoimamaalilla.

Ympyrä sulkeutui, kun ottelun avausmaalin syöttänyt Pär Lindholm iski jatkoaikaosuman Petersonin syötöstä ja toi Ruotsille voiton perjantaina alkavien MM-kisojen kenraaliharjoituksessa.

Ruotsi – Suomi 4-3 ja. (1-0, 1-2, 1-1, 1-0)

1. erä
12:13 Andre Petersson (Pär Lindholm) 1-0

2. erä
26:25 Teemu Hartikainen (Sakari Manninen, Mikko Lehtonen) 1-1 YV
36:19 Henrik Tömmernes (Lucas Raymond, Oscar Lindberg) 2-1
39:35 Antti Suomela (Wlatteri Merelä) 2-2

3. erä
42:35 Ahti Oksanen (Marko Anttila) 2-3 AV
56:08 Fabian Zetterlund (Oscar Lindberg, Lucas Raymond) 3-3 YV

Jatkoaika
61:28 Pär Lindholm (Andre Petersson) 4-3

Suomen kokoonpano Ruotsia vastaan

Maalilla:
30 Heljanko Christian
(45 Olkinuora Jussi)

1. kenttä
60 Granlund Markus – 65 Manninen Sakari (A) – 70 Hartikainen Teemu
4 Lehtonen Mikko − 55 Ohtamaa Atte (A)

2. kenttä
25 Rajala Toni – 74 Suomela Antti – 19 Merelä Waltteri
38 Riikola Juuso – 31 Kemiläinen Valtteri

3. kenttä
76 Sallinen Jere – 13 Ruohomaa Mikael – 42 Kapanen Kasperi
50 Koivisto Miika − 23 Matinpalo Nikolas

4. kenttä
29 Oksanen Ahti – 91 Lammikko Juho – 12 Anttila Marko (C)
40 Lindbohm Petteri − 2 Pokka Ville