Leijonat kaatoi perjantaina-iltapäivänä pelatussa jääkiekon MM-kisojen ottelussa Unkarin maalein 1-7. Voitto oli pisteiden kannalta todella tärkeä, sillä Suomen pudotuspelipaikka on nyt erittäin lähellä. Viimeisessä erässä myös kadoksissa ollut maalijyvä alkoi löytyä. Alku oli Leijonille kuitenkin vaikea, vaikkei vastassa ollut samantasoinen joukkue.

– Vaikeuksien kautta voittoon. Pari ensimmäistä erää oli väkinäistä pelaamista. Liikaa mentiin yksin. Mutta kolmanteen erään homma rauhoittui ja alettiin pelata paremmin kimpassa, mikä toi tulosta, Jukka Jalonen sanoi pelin jälkeen.

Ensimmäinen erä Leijonien tehotonta hallintaa

Ottelu alkoi odotetusti Suomen painostaessa. Unkari kuitenkin osoitti olevansa vaarallinen vastaiskujoukkue, ja saikin ottelun ensimmäisen hyvän maalipaikan, kun kiekko kimposi onnekkaasti Suomen maalin eteen. Jussi Olkinuora piti kuitenkin torjunnallaan lukemat nollissa.

Ensimmäinen erä jatkui melko samanlaisena. Leijonat piti kiekkoa, mutta Unkari vastasi vaarallisemmista maalipaikoista. Yhdeksän minuutin pelin jälkeen Suomi sai kuitenkin hyvän paikan siirtyä johtoon, kun Kaapo Kakko hankki unkarilaisille huitomisjäähyn.

Leijonien ykkösylivoima laittoikin pystyyn todellisen myllyn, ja etenkin Mikko Rantasella oli useampi paikka viedä Suomi johtoon one-timerilla. Jokainen laukaus jäi kuitenkin rehellisyyden nimissä todella tuhnuiseksi. Lähimpänä maalintekoa kävi Teemu Hartkainen, jonka vedon Bence Bálizs kuitenkin hienosti torjui.

Paria minuuttia myöhemmin ykkösketju kuitenkin osui. Mikko Lehtonen haki hyökkäyspäässä Rantasen jättösyötön ja ohitti Bálizsin napakalla rannelaukauksella etukulmaan.

Vain muutamaa sekuntia ennen erän loppua Bálizs esitt yhden turnauksen upeimmista torjunnoista. Kasperi Kapanen karvasi kiekon Suomelle Unkarin puolustusalueella, ohitti puolustajan ja pelasi poikittaissyötön Juho Lammikolle, mutta unkarilaisvahti venytti patjansa laukauksen tielle.

Unkarin pomppumaali ei muuttanut pelin kulkua

Leijonat pääsi heti toisen erän alussa pelaamaan toista kertaa ylivoimalla. Tällä kertaa pakkopeli myös tuotti tulosta. Kakkosylivoima pyöritti peliä Unkarin päädyssä täydet kaksi minuuttia, ja loppujen lopuksi Joel Armia löysi poikittaissyötöllään Kakon, joka iski turnauksen ensimmäisen maalinsa.

Unkari tuli kuitenkin hetkeä myöhemmin maalin päähän onnekkaalla pompulla. Leijonat menetti kiekon oman alueensa siniviivalla ja Tamás Pozsgai pääsi laukomaan. Kiekko ei jäänyt Olkinuoran räpylään vaan kohosi korkealle yläilmoihin, josta se putosi leijonavahdin selän taakse. Irtokiekkoon pääsi ensimmäisenä Balazs Sebok, jonka tuikkaus löysi tiensä Suomen maaliin.

Erän puolenvälin jälkeen Leijonat pääsi jälleen koittamaan ylivoimalla, mutta tällä kertaa pelaaminen oli tehotonta. Peli jatkui Suomen hallitessa, mutta vaarallisia maalipaikkoja ei nähty kummassakaan paikassa. Leijonien hyökkäysalueen hyökkäyspelaamista tuntui puuttuvan viimeinen silaus, ja usein pyöritykset päättyivät joko liian vaikean syötön hakemiseen tai epätoivoiseen laukaukseen viivalta.

Leijonat ratkaisin pelin kolmannen erän alkuun

Heti kolmannen erän alussa Leijona jyrähti kolmannen kerran. Rantanen sai kiekon hyökkäysalueella laidan tuntumassa, kierähti upealla yksilösuorituksella ohi kahdesta puolustajasta ja löysi syötöllään Atte Ohtamaan, joka vei Suomen kahden maalin johtoon.

Heti perään Suomi sai ottelun neljännen ylivoimansa, jonka se käytti jälleen hyödykseen. Jukka Jalonen teki kauan toivotun ratkaisun ja vaihtoi Rantasen ylivoiman pelintekijän paikalle. Muutos tuotti tulosta heti, kun Coloradon hyökkääjä löysi oivaltavalla syötöllään Hartikaisen, jonka one-timer Unkarin nelikon keskeltä painui maalin yläkulmaan.

Vain muutamaa minuuttia myöhemmin peli oli jo 1-5. Leijonien pitkä pyöritys päättyi siihen, että Kapanen pääsi nousemaan aivan vapaasti Unkarin puolustusalueen vasemmalta puolelta. Terävä laukaus painui vastustamattomasti samaan kulmaan kuin Lehtosen tekemä ottelun avausmaali.

Kahden minuutin kuluttua Leijonat pelasi jälleen ylivoimaa. Kakkosylivoima osoitti jälleen pystyvänsä pyörittämään peliä pitkiä pätkiä vastustajan alueella, mutta tulosta ei tällä kertaa syntynyt. Hetkeä myöhemmin Rantanen osoittin jälleen henkilökohtaista taituruuttaan, mutta upea alustus ei tuottanut maalia.

Ottelussa nähtiin myös uran ensimmäinen arvokisamaali, kun Waltteri Merelä pääsi MM-debyytissään maalin makuun. Hannes Björninen voitti aloituksen ja Merelä pääsi lataamaan pisteiden välistä painavan laukauksen, joka ohitti Bálizsin.

Vielä viimeisellä minuutilla Leijonat kaunisteli ylivoimaprosenttiaan. Armia lähti omalta alueelta liikkeelle, veivasi Unkarin puolustuksen pihalle ja upotti rannelaukauksen yläkulmaan. Yksi kisojen komeimmista maaleista kaunisteli loppulukemat 1-7.

Unkari – Suomi 1-7 (0-1, 1-1, 0-5)

1. erä
12:52 Mikko Lehtonen (Mikko Rantanen, Atte Ohtamaa) 0-1

2. erä
23:09 Kaapo Kakko (Joel Armia, Antti Suomela) 0-2 YV
26:46 Balzas Sebok (Támas Pozsgai, Vilmos Gallo) 1-2

3. erä
40:51 Atte Ohtamaa (Mikko Rantanen, Sakari Manninen) 1-3
43:24 Teemu Hartikainen (Mikko Rantanen, Mikko Lehtonen) 1-4 YV
46:20 Kasperi Kapanen (Kaapo Kakko, Antti Suomela) 1-5
54:42 Waltteri Merelä (Niklas Friman, Hannes Björninen) 1-6
59:01 Joel Armia (Olli Määttä, Jussi Olkinuora) 1-7 YV