Velobet

Suomi pelasi jääkiekon MM-kisojen lohkovaiheen ottelussa Ruotsia vastaan maanantai-iltana Nokia Arenalla. Ottelusta kehkeytyi fyysinen ja vauhdikas jännitysnäytelmä, jossa nähtiin kaksi todella hyvää joukkuetta. Leijonien kohtaloksi koitui jälleen maalinteon vaikeus. Pelaajat eivät itse kuitenkaan ole huolissaan ongelmista.

Leijonat hävisi Ruotsille maanantai-iltana voittomaalikisan jälkeen 2-1. Kyseessä oli selvästi tähänastisen turnauksen kovatasoisin jääkiekko-ottelu, jossa molemmat joukkueet taistelivat jokaisesta kiekosta loppuun asti. Pelistä näkyi, että enää ei pelata tunnustelevia ensimmäisiä otteluita.

– Oli kovatempoinen peli, pettynyt Teemu Hartikainen tiivisti.

Heti alusta asti oli selvää, että molemmat joukkueet olivat tulleet kaukaloon voittamaan. Ottelu oli todella fyysinen, ja kumpikin joukkue pelasi aggressiivista jääkiekkoa. Vastustajalta haluttiin selvästi ottaa luulot pois heti kättelyssä.

Myös Hartikainen pääsi käyttämään omaa parasta osaamistaan hyökkäysalueen kulmauksissa useammin kuin kerran.

– Oli aikamoista painia tänään. Sai hien virtaamaan.

Tappiosta huolimatta Hartikainen oli tyytyväinen Leijonien peli-ilmeeseen. Vaikka pistesaldo ei karttunut kuin yhdellä, oli ottelu selvästi Suomen paras tässä turnauksessa.

– Meillä oli halu pistää hyvä täysi kuusikymppinen peliin, ja siinä onnistuttiin. Mutta tämä on maalintekopeli. Tehokkaampi pitäisi olla. Kaikilta muilta osin oli hyvä peli.

Hartikaisen kanssa ykkösketjussa pelaava Mikko Rantanen näki tilanteen samalla tavalla.

– Paikkoja oli. Kun (Ville Pokka) laittoi maalin takaa siihen eteen niin kyllä siitä pitäisi maali tehdä. Niihin kohtiin tarvitaan henkistä terävyyttä, Rantanen sanoi viitaten tilanteeseen, jossa Pokka petasi lähes tyhjän maalin Hartikaisen todella upean esityön jälkeen.

Kaiken kaikkiaan ottelu oli todella tiukka. Vastakkain oli kaksi huippujoukkuetta, eikä kummankaan voitto olisi ollut vääryys. Tehottomuus vaivaa kuitenkin edelleen muuten aivan hyvin peliä rakentavaa leijonalaumaa.

– Heti, kun päästiin hyökkäysalueelle, oltiin hyviä ja saatiin pidettyä kiekkoa. Se oli tänään hyvää, Hartikainen sanoi.

Ketjukaveri Rantanen löysi kuitenkin pientä viilaamista Suomen hyökkäyspelaamisesta.

– Meiltä puuttui vähän malttia hyökkäyspelissä, turhaan yritettiin väkisin siihen keskelle. Muutamaan kertaan sorruin siihen itsekin. Ruotsi puolusti keskustaa hyvin, oltaisiin voitu vain pitää ulkopuolella ja laittaa niihin liikettä.

Kumpikaan kaksikosta ei kuitenkaan ole huolissaan maalinteko-ongelmasta. Ykkösketjun peli sujuu peli peliltä paremmin. Kahteen edelliseen otteluun paikkoja on syntynyt useita.

– Kyllähän ne paikat siellä on. Ei se ole kuin napsu oikeaan ja alkaa mennä sisään. Paikkoja tulee, mikä on merkki siitä, että asiat on kohdallaan. Huonoa tuuria, kyllä se sieltä tulee, Hartikainen kommentoi.

Maalinteon tuska paistoi myös ottelun ratkaisseessa voittomaalikilpailussa. Joukkue onnistui tekemään kuudella yrittämällä vain kaksi maalia. Hienon ottelun pelannut maalivahti Emil Larmi summasi rankkarikisat hienosti.

– Se on kivaa silloin kun voittaa, mutta kun häviää, se on aivan perseestä.


Columbus Blue Jackets - Vegas Golden Knights
New York Rangers - Florida Panthers