Tältä sivulta näet, miten jääkiekon naisten MM-kisojen 2024 pudotuspelit pelataan. Kun turnaus alkaa, lisäämme sivulle pudotuspelipuun, josta voit helposti katsoa, mitkä joukkueet kohtaavat pudotuspelien eri kierroksilla ja millainen on eri joukkueiden tie finaaliin. Pudotuspelien ensimmäiset ottelut pelataan torstaina 11. huhtikuuta 2024. Finaali päättää MM-kisat sunnuntaina 14. huhtikuuta 2024.
Jääkiekon naisten MM-kisojen 2024 pudotuspelit
Alta löydät kaikkien jääkiekon naisten MM-kisojen 2024 pudotuspelien aikana pelattavien otteluiden alkamisajat. Kun lohkovaihe on ohi, tiedetään, mitkä joukkueet etenevät pudotuspeleihin, jolloin lisäämme joukkueet myös alla olevaan taulukkoon. Osa otteluista pelataan Suomen aikaa keskellä yötä, mikä tarkoittaa, että osa otteluista saattaa alkaa Suomessa eri päivän puolella kuin mille ne on virallisessa otteluohjelmassa merkattu.
Esimerkiksi: Jos ottelu on merkitty taulukkoomme alkavaksi klo 01:00 maanantaina, tarkoittaa se, että peli pelataan klo 01:00 sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Paikallista aikaa ottelu pelataan sunnuntaina ilta-aikaan, mutta Suomessa pelin alkamisaika on jo seuraavan päivän puolella.
Päivämäärä | Kellonaika | Ottelu |
---|---|---|
Torstai 11. huhtikuuta 2024 | 17:00 | Puolivälierä 1 |
Torstai 11. huhtikuuta 2024 | 20:30 | Puolivälierä 2 |
Perjantai 12. huhtikuuta 2024 | 00:00 | Puolivälierä 3 |
Perjantai 12. huhtikuuta 2024 | 03:30 | Puolivälierä 4 |
Perjantai 12. huhtikuuta 2024 | 18:00 | Sijoitusottelu, sija 5. |
Lauantai 13. huhtikuuta 2024 | 22:00 | Välierä 1 |
Sunnuntai 14. huhtikuuta 2024 | 02:00 | Välierä 2 |
Sunnuntai 14. huhtikuuta 2024 | 20:00 | Pronssiottelu |
Maanantai 15. huhtikuuta 2024 | 00:00 | Finaali |
🏆 Näin pelataan jääkiekon naisten MM-kisojen 2024 pudotuspelit
Kun kymmenen joukkueen intensiivinen lohkovaihe on päättynyt, tiedetään, mitkä kahdeksan joukkuetta jatkavat naisten MM-kisojen pudotuspeleihin. Tämän jälkeen armoa ei enää tunneta – jokainen tappio tietää joukkueen putoamista seuraavalta kierrokselta, ja vain voitolla voi jatkaa maailmanmestaruuden tavoittelua. Tältä sivulta löydät kaiken tarvittavan tiedon jääkiekon naisten MM-kisojen 2024 pudotuspeleistä
🏒 Mitkä joukkueet etenevät MM-kisojen pudotuspeleihin?
Pudotuspeleihin etenevät joukkueet ratkotaan jääkiekon naisten MM-kisoissa hieman eri tavalla kuin esimerkiksi miesten vastaavissa. Miesten turnauksessa kaikilla joukkueilla on, ainakin teoriassa, yhtäläiset mahdollisuudet edetä pudotuspeleihin, sillä kummastakin alkulohkosta pääsee puolivälieriin yhtä monta joukkuetta. Naisten MM-kisoissa puolestaan lohkot on jaettu tasoryhmiin. Kaikki A-lohkon viisi joukkuetta jatkavat varmasti pudotuspeleihin, mutta niiden sijoitus lohkovaiheessa määrittää, kenet ne kohtaavat puolivälierissä. B-lohkosta puolivälieriin etenee puolestaan vain kolme parasta joukkuetta. Puolivälierien voittajat jatkavat välieriin, joiden voittajat puolestaan kohtaavat MM-kisojen finaalissa.
🏟 Missä jääkiekon naisten MM-kisojen 2024 pudotuspelit pelataan?
Kuten lohkovaiheessakin, myös pudotuspeleissä kaikki ottelut pelataan Utican Adirondack Bank Centerissä. Kyseinen areena, jossa järjestetään kaikki vuoden 2024 MM-kisojen ottelut, sijaitsee New Yorkin osavaltiossa noin neljä tuntia New Yorkista pohjoiseen.
🤷🏼 Kuinka jääkiekon naisten MM-kisojen 2024 pudotuspelit toimivat?
Kaikki alla listatut ajat ovat Suomen ajassa. Suomi on seitsemän tuntia Uticaa edellä, minkä takia esimerkiksi puolivälierät ja finaali pelataan Suomen ajassa seuraavan päivän puolella Utican verrattuna.
Puolivälierät
Puolivälieriin etenee kahdeksan joukkuetta. Kaikki viisi A-lohkon joukkuetta ovat varmasti pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, minkä lisäksi puolivälieriin etenee B-lohkon kolme parasta. A-lohkon ja B-lohkon joukkueiden sijoitukset vaikuttavat siihen, kenet ne kohtaavat puolivälierissä.
- Torstaina 11.4.2024 klo 17:00: Puolivälierä 1
- Torstaina 11.4.2024 klo 20:30: Puolivälierä 2
- Perjantaina 12.4.2024 klo 00:00: Puolivälierä 3
- Perjantaina 12.4.2024 klo 03:30: Puolivälierä 4
Jos jokin puolivälieräottelu päättyy varsinaisen peliajan jälkeen tasan, lähdetään ratkaisua hakemaan jatkoajalta. Jatkoaika kestää 10 minuuttia ja se pelataan normaalisti viidellä viittä vastaan. Jatkoaika päättyy, jos kumpi tahansa joukkueista onnistuu tekemään maalin. Jos jatkoajan jälkeen tilanne on vielä tasan, ratkaistaan ottelu rangaistuslaukauskilpailulla.
Välierät
Välierissä kohtaavat ne neljä joukkuetta, jotka onnistuivat voittamaan oman puolivälieränsä. Usein joukkueet pyritään jakamaan pudotuspelikaavion eri puolille niin, etteivät saman lohkon joukkueet kohtaisi välierissä, mutta naisten MM-kisoissa välierissä nähdään lähes aina neljä A-lohkon joukkuetta.
- Lauantaina 13.4.2024 kl0 22:00: Välierä 1
- Sunnuntaina 14.3.2024 kl0 02:00: Välierä 2
Jos varsinainen peliaika päättyy tasan, siirrytään ratkaisua hakemaan jatkoajalta. Kuten puolivälierissä, jatkoaikaa pelataan maksimissaan 10 minuuttia viidellä viittä vastaan. Jatkoaika päättyy ensimmäiseen maaliin, mutta jos sitä ei kuulu, ratkaistaan ottelu rangaistuslaukauskisassa.
Mitaliottelut
Ne neljä joukkuetta, jotka selvisivät välieriin, pelaavat varmasti myös mitaliotteluissa. Välierien voittajat kohtaavat luonnollisesti finaalissa, ja ratkaisevat keskenään vuoden 2023 jääkiekon naisten maailmanmestarin. Välierien häviäjät pelaavat kisojen pronssimitalista.
- Sunnuntaina 13.4.2024 klo 20:00: Pronssiottelu
- Maanantaina 15.4.2024 klo 00:00: Finaali
Pronssiottelu pelataan samalla tapaa kuin aiemmatkin pudotuspelikamppailut. Jos tilanne on varsinaisen peliajan jälkeen tasan, seuraa 10 minuutin jatkoaika, joka pelataan viidellä viittä vastaan. Jos jatkoajan aikana ei synny maaleja, siirrytään rangaistuslaukauskilapiluun. Finaalissa puolestaan pelataan jatkoaikaa niin kauan, kunnes voittaja selviää. Jatkoaikaa pelataan 20 minuutin erissä, kunnes jompikumpi joukkue onnistuu maalinteossa. Rankkareille ei MM-kultaa siis enää nykyään ratkota.
🥅 Mitkä joukkueet kohtaavat MM-kisojen 2024 pudotuspeleissä?
Se, mitkä maat kohtaavat toisensa jääkiekon naisten MM-kisojen 2024 pudotuspeleissä, riippuu siitä, miten joukkueet sijoittuvat alkulohkoissa. Mitä paremmin pelaa omassa alkulohkossaan, sitä heikomman vastustajan saa vastaansa puolivälierissä. Puolivälieräparit määräytyvät seuraavasti: A1-B3, A2-B2, A3-B1 ja A4-A5. A-lohkon kaksi heikointa joukkuetta kohtaa siis toisensa jo tässä kohtaa pudotuspelejä.
Näin pelataan MM-kisojen puolivälierät:
A-lohkon voittaja – B-lohkon kolmonen
A-lohkon kakkonen – B-lohkon kakkonen
A-lohkon kolmonen – B-lohkon voittaja
A-lohkon nelonen – A-lohkon vitonen
Lohkovaiheen sijoitus ratkaisee välieräparit
Se, miten joukkueet pelaavat vastakkain välierissä, ei puolestaan ole vielä ennen turnausten tiedossa, sillä lohkovaiheen menestys määrittää välieräparien määräytymisen. Lohkovaiheessa parhaiten pelannut joukkue saa välierissä vastaansa lohkovaiheessa heikoimmin pärjänneen joukkueen. Kaksi muuta joukkuetta kohtaavat toisessa välierässä toisensa. Sijoitus määrittyy lohkovaiheen menestyksen perusteella niin, että A-lohkon voittaja on sijoitukseltaan ensimmäinen, A-lohkon kakkonen toinen ja niin edespäin. B-lohkon voittaja on sijoitukseltaan kuudes, B-lohkon kakkonen seitsemäs ja B-lohkon kolmonen kahdeksas.
Näin joukkueet sijoittuivat vuoden 2023 MM-kisojen lohkovaiheessa:
1. Kanada (A-lohkon voittaja, 11 pts.)
2. USA (A-lohkon kakkonen, 10 pts.)
3. Tšekki (A-lohkon kolmonen, 5 pts.)
4. Sveitsi (A-lohkon nelonen, 3 pts.)
5. Japani (A-lohkonen vitonen, 1 pts.)
6. Suomi (B-lohkon voittaja, 12 pts.)
7. Saksa (B-lohkon kakkonen, 9 pts.)
8. Ruotsi (B-lohkon kolmonen, 6 pts.)
🇫🇮 Minkä joukkueen Suomi voi kohdata MM-kisojen pudotuspeleissä?
Koska Suomi pelaa näissä kisoissa A-lohkossa, kohtaa Naisleijonat automaattisesti yhden B-lohkon joukkueen, mikäli se etenee pudotuspeleihin sijoittumalla kolmen parhaan joukkoon omassa lohkossaan. Jos Suomi on oman lohkonsa neljäs tai viides, tulee se kohtaamaan toisen A-lohkon kahdelle viimeiselle sijalle sijoittuneen joukkueen. Naisleijonat on lievä ennakkosuosikki nappaamaan A-lohkon kolmossijan ja välttämään näin muut A-lohkon joukkueet puolivälierissä. Mikäli Naisleijonat etenee välierään, tulee joukkue melko varmasti kohtaamaan joko USA:n tai Kanadan.
🥇 Jääkiekon naisten MM-kisojen 2024 finaali
Jääkiekon naisten MM-kisojen 2024 finaali pelataan Adirondack Bank Centerissä Utican kaupungissa. Ottelu pelataan paikallista aikaa sunnuntaina 14. huhtikuuta klo 17:00, mutta aikaeron takia se alkaa Suomessa vasta maanantain 15. huhtikuuta puolella. Ottelu alkaa Suomen aikaa klo 00:00.
🏆 Mikä joukkue voitti jääkiekon naisten MM-kultaa 2023?
USA on hallitseva maailmanmestari. Se voitti Kanadan Bramptonissa pelatussa finaalissa Kanadan. MM-kulta oli USA:lle historian 10.
🇫🇮 Onko Suomi voittanut jääkiekon naisten MM-kultaa?
Suomi ei ole onnistunut voittamaan naisten MM-kultaa. Joukkue on ollut parhaimmillaan hopealla, mikä tapahtui vuonna 2019. Lisäksi Naisleijonat on voittanut 12 MM-pronssia.
⭐ Aiemmat jääkiekon naisten MM-kisojen finaalit
Yksi jääkiekkohistorian ikimuistoisimmista finaalikohtaamisista pelattiin vuoden 2019 MM-kisoissa, kun Naisleijonat teki lähes mahdottomasta lähes mahdollista. Yksikään joukkue USA:n tai Kanadan lisäksi ei ollut koskaan aiemmin edennyt edes MM-kisojen finaaliin, mutta Suomi pakotti historiansa ensimmäisessä finaalissa USA:n jatkoajalle ja näytti jo voittaneen ottelun, kun Petra Nieminen iski kiekon jatkoajalla USA:n verkkoon. Espoossa pelatun ottelun kotiyleisö repesi suoraan huutoon ja Naisleijonien pelaajat juhlivat MM-kultaa estoitta. Pitkän, kymmenen minuuttia kestäneen videotarkistuksen jälkeen ottelun erotuomarikaksikko kuitenkin hylkäsi maalin ja peliä jatkettiin normaalisti. USA voitti ottelun lopulta rankkarikisan jälkeen. Alla on lueteltu kaikki 2010-luvun finaalikohtaamiset.
2023:
Kanada – USA 3-6
2022:
Kanada – USA 2-1
2021:
Kanada – USA 3-2 (ja.)
2020:
Turnaus peruttiin koronapandemian vuoksi.
2019:
USA – Suomi 2-1 (vl.)
2017:
USA – Kanada 3-2 (ja.)
2016:
USA – Kanada 1-0 (ja.)
2015:
USA – Kanada 7-5
2013:
USA – Kanada 3-2
2012:
Kanada – USA 5-4 (ja.)
2011:
USA – Kanada 3-2 (ja.)