Jääkiekon MM-kisat 2018 pelattiin Tanskassa 4. toukokuuta – 20. toukokuuta. Turnauksessa olivat mukana Venäjä, Ruotsi, Tšekki, Sveitsi, Valko-Venäjä, Slovakia, Ranska, Itävalta, Kanada, Suomi, USA, Saksa, Norja, Tanska, Latvia ja Etelä-Korea. Kyseessä olivat historian 82. jääkiekon miesten MM-kisat.


Suomalaisittain kisat olivat pettymys. Leijonat lähti turnaukseen suurin odotuksin ja melko nimivahvalla joukkueella. Alkulohko sujuikin odotusten mukaisesti, kun Suomi marssi viidellä voitolla koko lohkon voittoon. Noutaja tuli kuitenkin heti ensimmäisellä pudotuspelikierroksella altavastaajana otteluun lähtenyttä Sveitsiä vastaan.

Jääkiekon MM-kisat 2018

Kisat pelattiin Kööpenhaminan Royal Arenalla ja Herningin Jyske Bank Boxenissa. Joukkueet jaettiin kahteen kahdeksan joukkueen alkulohkoon. Alkulohkot muodostuivat seuraavasti:

Jääkiekon MM-kisojen 2018 A-lohko
Venäjä
🇸🇪  Ruotsi
🇨🇿  Tšekki
🇨🇭  Sveitsi
🇧🇾  Valko-Venäjä
🇸🇰  Slovakia
🇫🇷  Ranska
🇦🇹  Itävalta

Jääkiekon MM-kisojen 2018 B-lohko
🇨🇦  Kanada
🇫🇮  Suomi
🇺🇸  USA
🇩🇪  Saksa
🇳🇴  Norja
🇩🇰  Tanska
🇱🇻  Latvia
🇰🇷  Etelä-Korea

Joukkueet pelasivat kertaalleen muita oman alkulohkonsa joukkueita vastaan. Lohkojen hännille jäivät Valko-Venäjä ja Etelä-Korea, jotka näin tippuivat seuraavaksi kaudeksi kansainvälisen jääkiekon IA-Divisioonaan. Puolivälieriin taas eteni kummankin lohkon neljä parasta.

Puolivälieräparit näyttivät seuraavalta:

  • Ruotsi – Latvia 3-2
  • Kanada – Venäjä 5-4 (ja.)
  • Yhdysvallat – Tšekki 3-2
  • Suomi – Sveitsi 2-3

Turnauksen välieriin selvisivät Ruotsi, Kanada, Yhdysvallat ja Sveitsi. MM-kisojen 2018 välieräparit näyttivät tältä:

  • Ruotsi – Yhdysvallat 6-0
  • Kanada – Sveitsi 2-3

MM-kisojen pronssiottelussa kohtasivat välieränsä hävinneet Yhdysvallat ja Kanada. Yhdysvallat voitti pronssia voittamalla ottelun maalein 4-1.

Jääkiekon MM-kisojen 2018 pronssiottelu

Yhdysvallat – Kanada 4-1 (0-0, 1-1, 3-0)
26:40 Christopher Kreider 1-0 (YV)
38:06 Marc-Édouard Vlasic 1-1
53:21 Nicholas Bonino 2-1 (YV)
57:45 Anders Lee 3-1 (TM)
58:18 Christopher Kreider (TM)

Finaalissa toisensa kohtasivat Ruotsi ja Sveitsi. Ottelu oli äärimmäisen tiukka ja ajautui voittolaukauskilpailuun, jossa Ruotsi oli lopulta parempi. Tre Kronor voitti Tanskassa historiansa 11. maailmanmestaruuden. Ratkaisumaalin rankkarikisassa ampui Filip Forsberg.

Jääkiekon MM-kisojen 2018 finaali

Ruotsi – Sveitsi 3-2 (vl.) (1-1, 1-1, 0-0, 0-0)
16:38 Nino Niederreiter 0-1
17:54 Gustav Nyquist 1-1
23:12 Timo Meier 1-2
34:53 Mika Zibanejad 2-2 (YV)

Jääkiekon MM-kisat 2018 olivat jälleen kerran näyttävä tapahtuma, joka tarjosi katsojille jännitystä, yllätyksiä ja unohtumattomia hetkiä koko kisojen ajan. Ruotsi osoitti olevansa edelleen jääkiekon suurmaa, mutta ennen kaikkea kisat muistetaan Sveitsin matkasta aina MM-finaaliin saakka. Suomen, ja etenkin Kanadan, pudottaminen pudotuspeleissä oli sveitsiläisiltä sellainen temppu, jota kukaan ei osannut ennen turnausta odottaa. Vielä finaalissakin Sveitsi onnistui laittamaan Ruotsin erittäin ahtaalle, eikä ollut kuin yhden maalin päässä maailmanmestaruudesta. Jos Sveitsi olisi onnistunut MM-kultaa voittamaan, voitaisiin puhua mahdollisesti koko jääkiekon MM-kisahistorian suurimmasta ihmeestä.

Tulokset ja sijoitukset jääkiekon MM-kisoissa 2018

Kultaa: Ruotsi
Hopeaa: Sveitsi
Pronssia: Yhdysvallat

Vuoden 2018 jääkiekon MM-kisat olivat jälleen kerran ikimuistoinen tapahtuma, joka tarjosi dramaattisia pelejä, suuria yllätyksiä ja paljon viihdettä jääkiekon ystäville ympäri maailmaa.