Mikko Rantanen teki esityön kolmeen maaliin perjantaina ja johtaa MM-kisojen syöttöpörssiä. Maalinteko ei kuitenkaan tunnut onnistuvan.

Leijonat löysi lopulta maalijyvänsä, kun Unkari kaatui jääkiekon MM-kisoissa maalein 7–1. Ottelun parhaaksi pelaajaksi valittiin Suomen ykkösketjun laituri Mikko Rantanen, joka syötti Leijonien osumista kolme ja siirtyi samalla koko turnauksen syöttöpörssin kärkeen.

Maalien alustaminen ei kuitenkaan aina ollut Rantasen ensisijainen vaihtoehto. Coloradon tähtihyökkääjä ampui ottelussa itse jopa viidesti. Etenkin ensimmäisessä erässä Rantasella oli useampikin huippupaikka, kun joukkuekaverit hakivat kiekko hänen lapaansa Suomen ensimmäisellä ylivoimalla. Yksikään one-timer ei kuitenkaan onnistunut toivotusti. Kaksi ensimmäistä laukausta epäonnistuivat selvästi ja kolmannessa Rantanen kaatui yrittäessään ampua.

– Ehkä se oli vähän yliyrittämistä. Lähti omatkin jalat alta, kun yritti laittaa kiekkoa laidasta läpi, Rantanen naureskeli omille epäonnistumisilleen.

Media-alueella epäiltiin jo, että onko NHL:n tämän kauden maalipörssin kolmonen ottanut Tampereelle tavallista lyhyemmät mailat.

– Samat mailat ne on, mutta ehkä lentokoneessa tapahtui jotain, Rantanen veisteli.

Epäonnistumisten jälkeen Leijonien varakapteeni päätti kuitenkin pistää pystyyn sellaisen näytöksen, ettei kukaan jää kylmäksi. Maalitehtailun sijasta pelimoodi vaihdettiin syötä ensin -asentoon, mikä tuottikin tulosta, kun laituri alusti kolme osumaa. Etenkin kahdella viimeisellä kerralla Rantasen syöttötyöskentely oli upeaa katsottavaa.

– Näköjään on parempi syöttää ensin. Ketjun muut kaverit laittaa kyllä kiekot reppuun. Yritän tästä lähtien vain pelata niille, hyväntuulinen laituri sanoi.

Aihetta hyväntuulisuuteen myös oli, sillä tehottomuudesta kärsinyt Suomi näytti vihdoin löytäneen maalijyvänsä. Onnistumisia tuli laajalle rintamalle, sillä jokaisen Leijonien maalin viimeisteli eri pelaaja. Täysin Rantanen ei halunnut hylätä ajatusta tehottomuudesta, mutta myönsi, että onnistumiset helpottavat.

– Paikkoja oli kahteen ensimmäiseen erään niin perkuleesti. Mutta kolmannessa erässä sitten tehtiin paikoista maalit. Siihen asti oli tiukkaa, mutta onneksi siihen ekaan vitoseen tuli pari maalia, jotka ratkaisivat ottelun. Onneksi saatiin onnistumisia laajalla rintamalla, se helpottaa jatkossa.

Oman maalisarakkeensa karttumisesta Rantanen ei ole huolissaan, vaikka tietysti maaleja itseltään odottaakin.

– Aina haluan auttaa joukkuetta tekemällä maaleja. Mutta niin kauan, kun voitetaan, ei sillä ole väliä.