Leijonat aloittaa leirityksensä jääkiekon MM-kisoja 2025 varten Latviassa sunnuntaina 6. huhtikuuta.
Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen on nimennyt uransa ensimmäisen MM-leirijoukkueen. Joukkueessa on paljon tuttuja nimiä, mutta myös kuusi A-maajoukkueen debytanttia.
– Ensimmäisellä viikolla mukana on mielenkiintoinen ryhmä: kokeneita pelaajia ja myös kuusi ensikertalaista. Hyökkääjät Teemu Engberg, Santeri Huovila, Jesse Kiiskinen, Eetu Päkkilä ja Arttu Tuomaala debytoivat ensi viikolla A-maajoukkueessa. Puolustaja Jesper Peltosella on edessään kiekkouran ensimmäinen maajoukkuetapahtuma, Leijonien GM Jere Lehtinen kertoo Jääkiekkoliiton tiedotteessa.
Ensimmäisen MM-leiriviikon päätteeksi Suomi kohtaa Latvian kahdesti Riga Arenalla. Ottelut pelataan keskiviikkona 9.4. klo 19:30 ja torstaina 10.4. klo 19:30.
Tukholmassa ja Herningissä pelattavat MM-kisat alkavat perjantaina 9.5. MM-joukkueeseen tehdään kuitenkin vielä paljon muutoksia ennen turnauksen alkua, sillä iso osa pelaajista vapautuu käyttöön vasta lähempänä MM-kisoja. Esimerkiksi SM-liigan pudotuspelit päättyvät viimeistään 7.5. ja SHL:n pudotuspelit viimeistään 3.5. NHL:n runkosarja puolestaan päättyy huhtikuun 17. päivä.
Leijonien ottelut MM-leirityksen aikana näkyvät TV5-kanavalta ja Max-suoratoistopalvelusta.
Leijonien joukkue Latvian MM-leirillä
Maalivahdit
30 Lassi Lehtinen, MoDo Hockey, SHL
35 Oskari Salminen, JYP Jyväskylä
Puolustajat
2 Rasmus Rissanen, Linköping HC, SHL
6 Tony Sund, HIFK Helsinki
7 Valtteri Pulli, HC Lugano, NLA
23 Tobias Winberg, MoDo Hockey, SHL
36 Peetro Seppälä, Örebro HK, SHL
50 Mikael Seppälä, HV71, SHL
52 Jesper Peltonen, HC Lugano, NLA
71 Jesse Virtanen, HC Ambrì-Piotta, NLA
Hyökkääjät
10 Kristian Vesalainen, HIFK Helsinki
20 Viljami Marjala, TPS Turku
21 Patrik Puistola, Örebro HK, SHL
22 Teemu Engberg, KooKoo Kouvola
24 Hannes Björninen, Örebro HK, SHL
27 Jesse Kiiskinen, HPK Hämeenlinna
28 Tommi Tikka, HV71, SHL
38 Eetu Päkkilä, TPS Turku
39 Heikki Liedes, Kiekko-Espoo
40 Oiva Keskinen, Tappara Tampere
61 Santeri Huovila, JYP Jyväskylä
62 Robert Leino, Örebro HK, SHL
79 Arttu Tuomaala, Kiekko-Espoo
91 Petteri Puhakka, Tappara Tampere
Leijonien otteluohjelma keväällä 2025
Latvia-ottelut / 09.-10.04.2025, Riika, Latvia
Ruotsi-ottelut / 17.-18.04.2025, Göteborg, Ruotsi
Ruotsi-ottelut / 24.-25.04.2025, Rauma ja Hämeenlinna
Tshekin turnaus (EHT) / 01.–04.05.2025, Brno, Tshekki
MM-kisat / 09.–25.05.2025, Tukholma, Ruotsi & Herning, Tanska
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Kommentoi aihetta...