Kuva: Bildbyrån

Suomi voitti Tšekin torstaina maalein 1-0 ja eteni jääkiekon MM-kisojen välieriin. Ottelu alkoi Leijonien osalta takeltelevasti, mutta toinen erä mentiin jo täydellisessä leijonakomennossa. Kolmas erä oli kuitenkin totaalista Tšekin myllytystä. Suomen maalilla pelannut Jussi Olkinuora pelasi kuitenkin huippuottelun, ja varmisti nollapelillään Leijonien välieräpaikan.

Ensimmäinen erä nousujohteinen Leijonilta

Ottelu alkoi Leijonien osalta todella epävarmasti, ja Tšekki vei pelin ensimmäisiä minuutteja selvästi. Heti ottelun alussa Dominik Kubalik pääsi etenemään hyvään maalintekopaikkaan, mutta epäonnistui ratkaisuyrityksessään. Vain hetkeä myöhemmin Tony Sund antoi omalla puolustusalueella karmaisevan harhasyötön, josta Libor Sulak ei kuitenkaan pystynyt rankaisemaan.

Pyöritys leijonapäädyssä jatkui, ja Tšekki vei niin kiekonhallinnan kuin laukauksetkin selvästi. Olkinuoran hyvät otteet pitivät lukemat kuitenkin nollissa.

Erän puolivälin jälkeen Leijonat alkoivat piristyä, ja kiekko alkoi löytyä yhä useammin myös Tšekin päädystä. Pääasiassa Suomen myllytyksestä vastasi Anton Lundellin johtama kakkosketju.

Ensimmäinen erä oli Leijonilta todella nousujohteinen, eikä Tšekki pystynyt erän lopussa tekemään muuta kuin ottamaan vastaan ja kyttäämään vastaiskuja. Suomen pyöritys palkittiin pari minuuttia ennen erän loppua, kun Lukas Klok joutui kampittamaan Iiro Pakarisen.

Leijonat aloittivat ylivoiman terävästi, ja heti alussa Pakarinen kolasi kiekon maaliin Lundellin loistavasti syötöstä terävävauhtisen hyökkäyksen päätteeksi. Maalia kelailtiin videoilta lähes kymmenen minuuttia, mutta lopulta ottelun erotuomarikaksikko Andrew Bruggeman ja Olivier Gouin päätti hylätä osuman maalivahdin estämisenä.

Toinen erä täysin Leijonien hallussa

Toisessa erässä Suomi jatkoi siitä, mihin se ensimmäisen erän lopussa jäi. Heti erän alussa Atte Ohtamaan vihainen lämäri löysi tiensä Tšekki-puolustajien läpi ylärimaan HPK:ssa Liigan pistepörssin voittaneen Petri Kontiolan esityön jälkeen. Hetkeä myöhemmin Oliwier Kaski pääsi kokeilemaan Simon Hrubecin kestävyyttä, mutta tšekkivahti veti pidemmän korren.

Erän edetessä Tšekki pääsi hieman peliin mukaan, mutta Leijonat puolustivat tiiviisti ja pitivät vastustajan pois vaarallisimmilta maalipaikoilta. Viimeisenä lukkona toimi jälleen todella varmoja otteita esittänyt Olkinuora.

Kesken Tšekin pyörityksen Leijonat saivat hyvän vastahyökkäyksen, jonka päätteeksi aloitus saatiin tšekkipäätyyn. Aloitusta tuli ottamaan Kontiolan johtama ketju. Aloitusvoiton jälkeen Kontiola pelasi Pakarisen loistavaan vetopaikkaan pisteiden väliin. Hrubec onnistui vielä venymään suonenjokilaisen laukauksen tielle, mutta irtokiekossa oli ensimmäisenä niin ikään HPK:ssa päättyneellä kaudella pelannut Jere Innala, joka siirsi Suomen johtoon.

Lopun erää Suomi pelasi tarkkaa puolustuspeliä. Näennäisesti Tšekki sai otetta pelistä, mutta todellisuudessa vaarallisia paikkoja ei leijonapäädyssä nähty. Minuutti ennen erän loppua Pakarinen otti kuitenkin tyhmän hyökkäyspään jäähyn, minkä jälkeen Tšekki pääsi entistä paremmin peliin sisään. Maalia ei kuitenkaan syntynyt, ja niin toinen erä päättyi Leijonien komennossa.

Kolmas erä oli todellinen puolustustaistelu

Ottelun viimeinen erä alkoi hieman sekavasti. Molemmat joukkueet tekivät helppoja virheitä ja tilanteita nähtiin molemmissa päissä. Hieman enemmän pelin päällä oli kuitenkin Tšekki, jonka otteista epätoivo paistoi heti erän alusta asti.

Seitsemän minuutin pelin jälkeen Tšekki sai vaarallisesti riistettyä kiekon Sundilta Suomen maalin takana, mutta Olkinuora koppasi maalin eteen pomppineen kiekon varmasti.

Tšekki paineisti Leijonia todella kovaa, eikä Suomi meinannut päästä kiekon kanssa omista pois ollenkaan. Leijonapuolustajat tuntuivat olevan pahassa pulassa tšekkiläisten todella korkea prässin kanssa.

Leijonat kuitenkin kestivät pahimman tšekkivyöryn ja alkoivat päästä pikkuhiljaa peliin mukaan. Hieman erän puolivälin jälkeen Hannes Björnisen johtaman ykkösvitja sai todella hyvän vaiheen, jonka aikana kiekko pyöri pitkään Tšekin puolustusalueella.

Se kuitenkin jäikin Leijonien viimeiseksi hyväksi vaiheeksi, sillä loppuerä mentiin Tšekin komennossa. Mitä pidemmälle erä eteni, sitä enemmän aikaa vietettiin Suomen alueella. Suomen sankareita olivat puolustusalueen erikoismiehet, kuten huikean ottelun pelannut Olli Määttä.

Kaksi minuuttia ennen loppua Tšekki otti maalivahdin pois. Paine leijonapäädyssä oli hurja, eikä Suomi meinannut päästä pois omalta alueelta millään. Olkinuora kuitenkin jatkoi loistavia otteitaan ja piti maalinsa koskemattomana. Aivan ottelun loppuhetkillä suomalaisvahti joutui venymään vielä kahteen huippupelastukseen, jotka varmistivat Suomelle nollapelin ja välieräpaikan.

Välierissä Leijonat saavat vastaansa Saksan. Ottelu pelataan lauantaina.

 

 


Colorado Avalanche - Montreal Canadiens
Arizona Coyotes - Columbus Blue Jackets