Suomi otti odotetunkaltaisen voiton Iso-Britanniasta perjantaina Nokia Arenalla. Leijonat hallitsi ottelua alusta loppuun, eikä antanut vastustajalleen minkäänlaista mahdollisuutta päästä peliin mukaan. Kohti ottelun loppua peli alkoi Leijonien osalta kääntyä nautiskeluksi ja tehopisteiden hakemiseksi, mikä laski pelin tempoa.

Merkille pantavin asia ottelussa oli Iso-Britannian äänekäs ja rummulla varustettu faniryhmä, joka toi hieman eurooppalaista tunnelmaa tamperelaiseen kiekkoareenaan.

Ensimmäinen erä Suomen hallintaa

Heti ensimmäisen erän alussa Valtteri Filppula nappasi korkean avauksen upeasti ilmasta haltuunsa ja karkasi läpiajoon. Ben Bowns onnistui kuitenkin torjumaan tilanteen mailansa varrella. Leijonien vyörytys kuitenkin jatkui. Joel Armian röyhkeä nousu maalille päätyi Iso-Britannian tolpan ulkoreunaan.

Kuparinen rikkoutui seitsemän minuutin kohdalla, kun Sami Vatanen löysi poikkikentän syötöllään Niklas Frimanin, ja HPK:ssa kautensa lopettaneen puolustajan syöttö kimposi brittien puolustajan luistimesta maaliin.

Erän puolessavälissä Miro Heiskanen väläytti ensimmäistä kertaa osaamistaan. Dallasin tähtipuolustaja toi kiekon upeasti Iso-Britannian alueelle, ja onnistui jo pelaamaan Filppulalle lähes tyhjän maalin. Kapteenin viimeistely ei kuitenkaan onnistunut.

Viisi minuuttia edellisen maalin jälkeen Juuso Hietanen laukoi viivasta. Jälleen kiekko otti kimmokkeen Iso-Britannian omasta pelaajasta ja painui verkon perukoille ohi voimattoman Bownsin.

Ensimmäinen erä mentiin täydellisessä Leijonien komennossa. Laukaukset merkattiin Suomelle 14–4.

Iso-Britannia sai hetkensä toisen erän alussa

Iso-Britannia tuli toiseen erään hyvin, ja pelasi erän alkupuoliskolla ottelun parasta jääkiekkoaan. Kun tulosta ei kuitenkaan tullut, Leijonat rankaisi. Mikael Granlund löysi tarkalla syötöllä Filppulan brittien puolustusmuodon sisältä. Tällä kertaa kapteeni ei erehtynyt, vaan ohjasi Leijonat varmasti kolmen maalin johtoon.

Lisää tuli jo pari minuuttia myöhemmin. Leijonat riisti kiekon omalla siniviivallaan, minkä seurauksena Friman pääsi vapauttamaan Armian läpiajoon. Porilainen ei erehtynyt, vaan kiekko löysi tiensä Iso-Britannian maaliin nätin ujutuksen päätteeksi.

Erän puolivälissä Suomi sai ensimmäisen ylivoimansa. Paras paikka siunaantui Granlundin mahtavan poikkikentän syötön jälkeen Sakari Manniselle, jonka laukaukseen Bowns ehti kuitenkin kuin ihmeen kaupalla väliin.

Erän lopussa Leijonien pelissä alkoi olla ja melko paljon naatiskelun makua, eikä kaikkein kiihkeintä kamppailupelaamista enää nähty. Toisen erän laukaukset menivät Suomelle 15-4.

Kolmas erä jatkoi tuttua tarinaa

Suomi onnistui kolmannessa erässä välttämään sortumisen pelkkään pelailuun suhteellisen hyvin. Yhdeksän minuutin pelin jälkeen Esa Lindell sai turnauksen pistetilinsä auki heti ensimmäisessä ottelussaan, kun Saku Mäenalanen ohjasi Dallasin puolustajan viivalämärin ohi kelpo ottelun pelanneen Bownsin.

Ottelua hallinnut Leijonat jaksoi myös puolustaa kurinalaisesti, eikä antanut Iso-Britannille paikkoja Jussi Olkinuoran nollan murtamiseen.

Ottelun lopussa Suomi pääsi vielä kertaalleen kokeilemaan ylivoimansa tehokkuutta. Ylivoimalla saatiin auki myös Miro Heiskasen pistetili. Toni Rajala laukoi Heiskasen syötöstä ottelun loppulukemiksi 0-6. Kiekko kimposi maaliin jälleen Iso-Britannian pelaajan mailasta.

Iso-Britannia – Suomi 0-6

0-1 N. Friman
0-2 J. Hietanen
0-3 V. Filppula
0-4 J. Armia
0-5 S. Mäenalanen
0-6 T. Rajala