Velobet

Kuva: Bildbyrån

Suomi hävisi sunnuntai-iltana jääkiekon MM-kisojen finaalin Kanadalle jatkoajan jälkeen 3-2. Ottelu oli äärimmäisen tasainen, ja molemmilla joukkueilla oli omat etsikkoaikansa jo varsinaisen peliajan aikana. Osittain ottelu ratkesi jälleen erikoistilannepeliin: Leijonien ylivoima oli surkeaa, kun Kanada taas käytti omat ylivoimansa hyödyksi. Jatkoajalla Kanada rankaisi Suomen henkilökohtaisesta virheestä.

Ensimmäinen erä oli Leijonien, vaikkei ylivoima toiminutkaan

Ottelu alkoi Leijonien osalta vaarallisesti, kun Kanadan Michael Bunting karkasi heti ensimmäisellä minuutilla puolittaiseen läpiajoon. Kiekko kuitenkin karkasi hyökkääjän lavasta ennen ratkaisuyritystä.

Neljän minuutin pelin jälkeen Suomi pääsi ensimmäistä kertaa ylivoimalle, kun Justin Danforth taklasi Ville Pokkaa sääntöjen vastaisesti. Ylivoima oli Leijonilta oikein mallikasta, ja Suomi sai painettua todella hyvän paineen Kanadan päätyyn, mutta ilman tulosta.

Heti ensimmäisen ylivoiman päätyttyä Suomi pääsi kuitenkin kokeilemaan pakkopeliä uudelleen, kun Nick Paul lähetettiin istunnolle korkean mailan seurauksena.

Ylivoiman ensimmäisen paikan sai kuitenkin Kanada, kun Tony Sund pomputti kiekkoa siniviivalla ja Kanada pääsi alivoimalla kahdella yhtä vastaan hyökkäykseen. Laukausta joukkue ei kuitenkaan saanut aikaiseksi. Tämän jälkeen Kanada pelasi loistavaa alivoimaa ja hyydytti Suomen pelaamisen täysin.

Heti jäähyn päätyttyä Suomi kuitenkin iski. Oliwer Kaski toimitti kiekon viivasta maalille. Peliväline pomppi onnekkaasti maalin eteen jääneelle Mikael Ruohomaalle, joka kaatuessaankin onnistui ohittamaan Darcy Kuemperin.

Kahdentoista minuutin jälkeen Arttu Ruotsalainen lähetti mahtavalla pystysyötöllä Anton Lundellin vastahyökkäykseen. Lundell otti taitavasti mukaan toisesta aallosta nousseen Olli Määtän, jolla oli huippupaikka lisätä Leijonien johtoa. Kanadan maalilla kuitenkin Kuemper selvitti tilanteen.

Hetkeä myöhemmin Marko Anttila pääsi laukomaan vastahyökkäyksen päätteeksi vaarattoman oloisesti. Tilanteen jälkeen Kanadan pelaajat kuitenkin tulistuivat totaalisesti, ja Bunting kävi taklaamassa Anttilaa polvella hävyttömästi vihellyksen jälkeen. Loukkaantumisilta onneksi vältyttiin ja Suomi pääsi koettamaan ylivoimapeliään kolmannen kerran erän aikana.

Leijonien ylivoima oli kuitenkin vielä edellistäkin huonompaa, ja jälleen parhaasta maalintekopaikasta vastasi Kanada. Vaahteralehtipaidat pääsivät jälleen vaarallisen oloiseen vastahyökkäykseen. Suomen onneksi kanadalaiset eivät kuitenkaan saaneet laukausta aikaan.

Erän lopussa Kanada pääsi yhä paremmin pelin mukaan, ja viimeiset kaksi minuuttia pyörittiin lähes yhtäjaksoisesti Suomen päädyssä. Summeri kuitenkin päätti Kanadan rynnistyksen.

Kanada tuli toiseen erään ryminällä

Heti erän alussa Kanada pääsi ylivoimalle, kun Lundellilta vietiin kiekko todella vaarallisesti oman alueen siniviivalla, ja seuranneesta hyökkäyksestä suomalaispuolustus joutui koukkimaan Kanadan hyökkääjän kumoon.

Kanadan ylivoima oli rikkonaista, mutta se onnistui silti luomaan vaarallisia maalintekopaikkoja. Lähimmillään kiekko kävi jo tolpassa, kun Maxime Comtois jatkoi Jussi Olkinuoran torjunnasta tulleen irtokiekon kohti maalia.

Ylivoiman lopuksi Leijonien tilanne tuskastui entisestään, kun Atte Ohtamaa komennettiin täysin virheellisesti jäähyaitioon. Suomi kuitenkin selvitti lyhyen pätkän kahden miehen alivoimaa kunnialla. Seurannutta 5-4 alivoimaa Leijonat eivät kuitenkaan enää kestäneet. Ensin Connor Brown laukoi tulisen viivalaukauksen tolppaan. Irtokiekossa oli ensimmäisenä jälleen Comtois, joka jatkoi kiekon Olkinuoran selän taakse.

Kanadan maalin jälkeen Leijonat pääsivät peliin mukaan, ja erän puoliväli mentiin Suomen komennossa. Muun muassa Teemu Turuselle ja Kim Nousiaiselle aukeni hyvät vetopaikat, mutta nyt se oli maalivahdeista Kuemper, joka piti joukkuettaan pystyssä. Lopulta Suomen kova paineistus johti palkintoon, kun Owen Power lähetettiin kaksiminuuttiselle korkeasta mailasta.

Leijonien ylivoima oli kuitenkin jälleen tuloksetonta. Paras paikka syntyi Petri Kontiolalle, joka pääsi kokeilemaan maalintekoa aivan Kanadan maalin edestä Iiro Pakarisen loistavan syötön jälkeen. Kuemper kuitenkin veti pidemmän korren.

Neljä minuuttia ennen erätaukoa Kanada iski uudestaan. Suomella oli kova paine Kanadan alueella, jonka Kanada onnistui kuitenkin taitavasti purkamaan. Seuranneesta vastahyökkäyksestä Brown nosti kiekon vauhdikkaasti Suomen alueelle ja laukoi vaarallisesti. Olkinuora torjui vielä ensimmäisen laukauksena, mutta irtokiekosta Adam Henrique siirsi kiekon reppuun.

Suomen vaihtoaitiossa Jukka Jalonen oli kuitenkin hereillä ja haastoi maalituomion paitsiona. Ottelun erotuomarikaksikko kävi tarkastamassa maalin videolta ja totesi Jalosen näkemyksen oikeaksi. Maalia ei hyväksytty ja peli jatkui tilanteessa 1-1.

Aivan erän lopussa Suomen ainoan maalin tekijä Ruohomaa veivasi vielä nippuun käytännössä koko Kanada-puolustuksen ja pelasi kiekon maalin eteen Turuselle, joka ei kuitenkaan onnistunut kiekkoa maaliin ohjaamaan.

Kolmas erä tarjosi finaalin ansaitsemaa jännitystä

Kolmas erä alkoi Leijonien hyvällä paineistuksella. Kanada kuitenkin puolusti oman alueensa keskustan todella tiiviisti pois, eikä todellisille huippupakoille päästy. Viiden minuutin kohdalla Olkinuora pomputti päätykiekon todella vaarallisesti Suomen maalin eteen, mutta Suomi selvisi kuin ihmeen kaupalla.

Seuraavasta hyökkäyksestä kiekko sitten löysikin tiensä Kanadan verkkoon. Ruohomaa vei kiekon syvään Kanadan päätyyn ja pelasi viivaan vapaaksi jääneelle Nousiaiselle. Nuori puolustaja malttoi mahtavasti ja otti toiselta puolelta mukaan Petteri Lindbohmin, jonka todella terävä rannelaukaus painui Kuemperin selän taakse.

Kahdeksan minuutin pelin kohdalla Jere Innala laittoi mahtava paineen Kanadan puolustukselle ja sai Suomen hyökkäyspeliin uutta virtaa aggressiivisella karvauspelillään. Hetkeä myöhemmin Sean Walker taklasi todella rumasti Hannes Björnistä laidan tuntumassa poikittaisella mailalla ja sai tempustaan ansaitusti 2+10 minuutin jäähyn. Björninen joutui keräilemään itseään pidemmän aikaa, mutta selvisi onneksi ilman suurempia vammoja.

Suomen ylivoima oli kuitenkin jälleen heikkoa, ja jälleen paremmat paikat kaksiminuuttisen aikana olivat Kanadalla. Jäähyn jälkeen Suomi sai kuitenkin todella loistavan vaiheen, ja etenkin Kontiolan johtama kentällinen painoi pelin väkisin Kanadan päätyyn.

Hetkeen Kanada ei päässyt edes pois omalta puolustusalueeltaan, mutta Leijonien hyvä vaihe katkesi pahimmalla mahdollisella tavalla. Ruohomaa otti hölmön kampitusjäähyn ja Kanada pääsi hakemaan tasoitusta ylivoimalla.

Ylivoimaa ei ehtinyt kulua kuin 18 sekuntia, kun Kanadan vaarallinen ykköskenttä iski jälleen. Brown pelasi syötön maalin eteen parkkeeranneelle Comtois’lle, joka pelasi upean syötön jakojensa välistä Henriquelle. Joukkueen kapteenilla oli helppo työ siirtää kiekko tyhjään maaliin.

Kolmannen erän loppu oli todella varovaista peliä puolin ja toisin, kun molemmat joukkueet yrittivät välttää takaiskuosuman syntymistä kaikin keinoin. Ratkaisun avaimet olivat ehkä useamman Kanadan käsissä, sillä viimeiset minuutit mentiin vahvassa vaahteralehtipaitojen komennossa. Suomen maali kuitenkin varjeltui ja edessä oli jatkoaika.

Jatkoaika ratkesi henkilökohtaiseen virheeseen

Jatkoaika alkoi vauhdikkaasta. Ensin Lundell tarjosi Kanadan puolustajille päänvaivaa yrittämällä ja puolittain onnistumalla kaikkien Kanadan pelaajien ohittamisessa. Laukausta Lundell ei kuitenkaan saanut aikaan. Seuranneesta vastahyökkäyksestä Andrew Mangiapane osoitti omaa taituruuttaan, mutta Olkinuora torjui loistavasti.

Viiden minuutin pelin jälkeen Lundell ja Ruotsalainen painoivat hurjan paineen Kanadan päätyyn ja onnistuivat karvaamaan kiekon Suomelle. Maali oli jo todella lähellä, kun Ruotsalaisen upea laukaus kimposi Kuemperin kauluksesta katsomoon.

Hetkeä myöhemmin Kontiola pelasi hyökkäysalueen aloitusvoiton jälkeen vaarallisen sokkosyötön, johon Paul pääsi väliin. Kanada ampaisi kahdella yhtä vastaan -hyökkäykseen, eikä kaksikko Brown-Paul jättänyt Olkinuoralle mitään mahdollisuuksia.

Kanada teki jatkoaikamaalin ja voitti jääkiekon maailmanmestaruuden lukemin 3-2.


Washington Capitals - Ottawa Senators
Dallas Stars - New York Islanders