Kuva: Wallpaperflare.com
Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen ja general manager Jere Lehtinen kertoivat maajoukkueen kuulumisista ja MM-kisojen valmisteluista Ylelle viime torstaina. Aivan kuten kaksi vuotta sitten, kun Jalonen luotsasi Suomen historiansa kolmanteen MM-kultaan, myös tänä vuonna MM-kisajoukkueen runko tulee koostumaan pääosin Euroopassa pelaavista pelaajista.
Jalonen kertoi, että sopinut jo yhdentoista KHL-pelaajan kanssa MM-leiritykseen osallistumisesta. Päävalmentaja ei kuitenkaan halunnut vielä tässä kohtaa paljastaa pelaajien nimiä.
– Emme voi laskea yhdenkään NHL-pelaajan varaan, Jalonen kommentoi joukkueen rakennusta ja mahdollista NHL-pelaajien saapumista kisoihin.
Normaalioloissakin NHL-pelaajien varaan laskeminen on MM-kisojen suhteen vaikeaa, sillä moni Suomen parhaista pelaajista pelaa vielä NHL:n pudotuspelejä, kun MM-kisat käynnistyvät. Tänä vuonna tilanne on vielä kinkkisempi, sillä mahdolliset karanteenisäädökset Latviassa estäisivät käytännössä kaikkien NHL:n pudotuspeleihin selviävien pelaajien osallistumisen kisoihin, vaikka nämä putoaisivatkin ensimmäisellä kierroksella.
Ennen MM-kisoja pelattava Tšekin EHT-turnaus käynnistyy neljä päivää ennen kuin NHL:n runkosarja loppuu. Kun MM-kisat alkavat, NHL:ssä vasta lopetellaan ensimmäistä pudotuspelikierrosta. Odotettavissa onkin, että joukkue, jonka Jalonen nimeää EHT-jäille, on lähes lopullinen MM-kisajoukkue.
Jalonen kuitenkin jättää oven auki niille NHL-pelaajille, joiden kausi päättyy jo runkosarjaan.
– Jokainen voi katsoa sarjataulukkoa ja päätellä, ketkä pelaajista saattavat tulla kyseeseen, Jalonen sanoo, jättäen ilmaan enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.
Leijonat aloittavat MM-leirityksensä toukokuun 4. päivä Vierumäellä. Tšekin EHT-turnaus pelataan 12.–15. toukokuuta, ja MM-kisat alkavat toukokuun 21. päivä Latvian Riiassa. Tänä vuonna kisoihin tullaan nimeämään kolme maalivahtia ja 25 kenttäpelaajaa normaalin, 22 kenttäpelaajan sijasta.
Suomi lähtee kisoihin hallitsevana maailmanmestarina. Joukkue, jolla Leijonat voitti kultaa keväällä 2019, oli koottu lähes yksinomaan Euroopassa pelaavista pelaajista.
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Kommentoi aihetta...