Kuva: Wallpaperflare.com

Suomessa järjestettävien, Tampereella ja Helsingissä pelattavien, loputkin MM-kotikisojen päiväliput ovat tulleet tänään julkiseen myyntiin. Suomen otteluihin oli vielä 27. päivän iltana joitakin lippuja jäljellä.

Ensimmäinen arvonta historiassa

Ensimmäistä kertaa koskaan jääkiekon MM-kisojen historiassa lippujen osto-oikeudet arvottiin kuluttajien kesken. Jokainen halukas sai ilmoittaa halukkuutensa ostaa päivälippuja Suomessa pelattaviin MM-kisoihin syyskuun aikana. Kaikkien halukkaiden kesken arvottiin ne, jotka liput lopulta saivat itselleen lunastaa.

Arvontamenettelyä on käytetty aiemmin menestyksekkäästi muun muassa jalkapallon arvokisoissa. Sillä pyritään takaamaan kaikille tasapuoliset mahdollisuudet lippujen ostoon sekä vähentämään lakia rikkovien jälleenmyyjien määrää.

Myös jääkiekon MM-kisoissa arvontamenettely oli jättimenestys, sillä turnauksen päivälippuihin haettiin yhteensä 1,6 miljoonaa osto-oikeutta.

Lippuarvonta suoritettiin vain Tampereella pelattaviin otteluihin. Helsingissä pelattaviin peleihin päiväliput tulivat heti alusta saakka normaaliin myyntiin. Leijonat pelaa kaikki alkulohko-ottelunsa Tampereella, minkä lisäksi kaupungissa pelataan turnauksen välierät ja mitalipelit.

Päiväliput nyt kaikkien saatavilla

Lippuarvontaan osallistuneille, ja osto-oikeuden voittaneilla, oli ennalta määrätty aikaikkuna, jonka aikana liput tuli lunastaa. Ne liput, joita ei määrätyn aikaikkunan sisällä lunastettu, ovat nyt vapautettu julkiseen myyntiin.

Päiväliput tulivat myyntiin lokakuun 27. päivän aamuna. Samana iltana lippuja oli Suomen otteluista jäljellä vielä ainakin lauantaina 14.5. pelattavaan Latvia-otteluun. Samalle päivälipulle kuuluvat myös ottelut Ruotsi – Valko-Venäjä ja Tšekki – Iso-Britannia. Lisäksi useisiin Suomen alkusarjan peleihin oli keskiviikkoiltana jäljellä vielä VIP-lippuja.

Lippuja voi ostaa lippu.fi -palvelusta.

Jääkiekon MM-kisat 2022 alkavat 13. toukokuuta. Suomi pelaa ensimmäisen ottelunsa avauspäivän iltana Norjaa vastaan. Seuraavana päivänä on vuorossa Latvia-ottelu, johon lippuja oli vielä kaupan. Turnaus huipentuu 29. toukokuuta Tampereen Uros Live -areenalla pelattavaan finaaliin.