Leijonat joutui tekemään täyden päivätyön Itävaltaa vastaan lauantai-iltapäivän ottelussa. Joukkueen hyökkäys oli taas valitettavan tehotonta, mutta hyvin toiminut puolustus sai kehuja sekä Jukka Jaloselta että maalivahti Emil Larmilta.

Suomi kukisti Itävallan lauantaina Nokia-areenalla 1–3. Juurikin kukistaminen on hyvä sana kuvaamaan Leijonien ottelua – mistään riemumarssista ei todellakaan ollut kysymys, sillä voitto tuli hyvin nihkeän taistelun päätteeksi.

Ottelu alkoi todella vauhdikkaasti, ja Suomi karkasi johtoon jo minuutin pelin jälkeen Kasperi Kapasen maalilla. Itävalta tuli kuitenkin nopeasti tasoihin hieman onnekkaallakin maalilla. Leijonat nousi avauserässä vielä uudestaan johtoon. Jukka Jalonen kehuikin Suomen ilmettä ottelun alussa.

– Tultiin hyvin peliin, kuten vähän ennakoinkin. Siinä oli alussa sellaista rentoutta, mitä pitääkin olla, ja maali tulikin nopeasti. Heidän ensimmäinen maalinsa tuli sitten vähän ilkeästi ja vaikutti pelin kulkuun.

Ensimmäisen erän jälkeen peli meni kuitenkin melko puuduttavaksi kyttäilyksi. Itävalta tiivisti omaa puolustuspelaamistaan ja pakotti Leijonat oman puolustusmuotonsa ulkopuolelle. Tuloksena Itävallan omat hyökkäykset harvenivat, mutta samalla myös Suomi jäi melko aseettomaksi.

– Toinen erä oli meiltä vaikeampi. Hallittiin kyllä kiekkoa, mutta se jäi ulkopuolella pyörimiseksi. Itävalta sumputti hyvin keskustaa ja sinne oli vaikea päästä, Jalonen summasi.

Kolmas erä jatkoi samaa kaavaa, vaikka kulkikin entistä enemmän Suomen komennossa. Vapauttava kolmas maali tuli kuitenkin vasta kaksi minuuttia ennen loppua, kun Ahti Oksanen viimeisteli napakalla laukauksellaan ottelun loppulukemat.

Jalonen manasi pitkin turnausta Leijonia vaivannutta tehottomuutta, mutta kehui vuolaasti joukkueen puolustuspelaamista. Siitä, kumpi oli parempi joukkue, ei leijonaluotsin mukaan jäänyt mitään epäselvyyttä.

– Oltaisiin voitu se kolmas maali tehdä aiemminkin. Mutta ei me annettu Itävallalle mitään. Maalipaikkalukemat olivat aika paljon tylymmät kuin maalilukemat.

Myös Leijonien maalille torjuntavuoroon palannut Emil Larmi kehui joukkueensa puolustamista. Lahtelainen oli viimeksi maalissa keskiviikon Ranska-ottelussa, joka oli luonteeltaan hyvin erityyppinen peli. Tuolloin molemmissa päissä tuntuivat olevan avoimien ovien päivät. Tänään tilanne oli päinvastainen.

– Paljon solidimpi matsi kuin edellinen, minkä pelasin. Sekä itseltäni että joukkueelta. Joukkue teki homman minulle helpoksi tänään. Sen suhteen oli mukava pelata.

Joukkueen puolustamisesta on selvästi puhuttu kopissa paljon, sillä Larmi tuli toistaneeksi Jalosen tuomion lähes sanatarkasti.

– Ei annettu kaverille mitään. Se oli iso plussa. Varsinkin, kun takana on paljon sekavampiakin pelejä. Tänään oli jo selkeämpää.

Suomi kohtaa seuraavaksi Tanskan ensi viikon tiistaina.