Kirjoitimme aiemmin U20 MM-kisojen historian parhaasta pistemiehestä. Kun tarkasteluun ottaa kuitenkin molemmat IIHF:n alaiset poikien junioriturnaukset, eli U20- ja U18-MM-kisat, hallitsevat tilastoja täysin muut pelaajat. Nyt luomme katsauksen siihen, ketkä ovat molempien poikien junioriturnausten menestyneimmät pelaajat kautta aikojen.
Kansainvälisessä jääkiekossa tehdään selkeä ero juniorien ja miesten turnausten välillä. Kun pelaaja täyttää 20 vuotta, hän ei voi enää edustaa maataan juniorien (U20 tai U18) MM-kisoissa. Siinä kohtaa seuraava etappi pelaajalle on ammattilaisuus, joko NHL:ssä tai Euroopan sarjoissa.
U20- ja U18-kisoissa on pelannut vuosien varrella tuhansia pelaajia. Alle 18-vuotiaiden poikien MM-kisat aloitettiin vuonna 1998 ja alle 20-vuotiaiden poikien MM-kisat jo vuonna 1977. Näistä tuhansista pelaajista muutamat ovat kuitenkin voittaneet nuorten tasolla enemmän kuin muut.
Kaksi pelaajaa jakaa juniorien MM-kisojen mitalitilaston kärkipaikkaa. Ruotsin Filip Forsberg ja Venäjän Vyacheslav Voynov ovat voittaneet U20- ja U18-MM-kisoissa yhteensä viisi mitalia.
Forsberg voitti mitalinsa vuosina 2011–2013. Ruotsalainen nappasi nuorten kisoista yhteensä neljä hopeamitalia, jotka tulivat vuoden 2011 U18 MM-kisoissa, vuoden 2012 U18 MM-kisoissa, vuoden 2013 U20 MM-kisoissa ja vuoden 2014 U20 MM-kisoissa. Neljään hopeaan ei ole pystynyt kukaan muu pelaaja historiassa. Kaiken kruununa välkkyy vuoden 2012 nuorten MM-kisoista voitettu maailmanmestaruus.
Voynov puolestaan voitti mitalinsa vuosien 2007 ja 2009 välillä. Puolustaja pelasi sekä U18- että U20-MM-kisoissa vuosina 2007 ja 2008, minkä lisäksi hän edusti Venäjää vielä vuoden 2009 nuorten MM-kisoissa. Voynov nappasi kultaa heti ensimmäisestä alle 18-vuotiaiden turnauksestaan vuonna 2007, minkä jälkeen palkintokaappiin kertyi vielä yksi hopea kummastakin turnauksesta ja kaksi pronssia U20 MM-kisoista.
Neljällä pelaajalla vyöllään seitsemät juniorien MM-kisat
Toisaalta menestystä juniorien MM-kisoissa voidaan tarkastella myös pelattujen turnauksien määrän perusteella. Neljä pelaajaa on pelannut jopa seitsemässä juniori-ikäluokkien MM-turnauksessa. Tšekin Michael Frolik, Sveitsin Nico Gross ja Valko-Venäjän Andrei Kostitsyn sekä Konstantin Zakharov ovat kaikki pelanneet kolmet U18 MM-kisat sekä neljät U20 MM-kisat, joista kumpikin on kyseisen turnauksen ennätys.
Frolik pelasi juniorien MM-kisoissa vuosina 2004–2008, osallistuen sekä U18- että U20-MM-kisoihin vuosina 2005 ja 2006. Gross puolestaan pelasi yhteensä seitsemän turnausta vuosien 2016 ja 2020 välissä. Kostitsyn ja Zakharov taas pelasivat kumpikin ensimmäisen alle 18-vuotiaiden MM-turnauksensa vuonna 2000. Viimeistä kertaa kaksikko esiintyi nuorten MM-kisoissa vuonna 2005.
Historiallisen pistepörssin kärjessä tuttu nimi
Useimmiten historian paras pelaaja tulkitaan kuitenkin pisteiden perusteella. Siinä, missä nuorten MM-kisojen historian paras pistemies on Peter Forsberg, on saman tittelin haltija kaikissa juniorien MM-kisoissa Alexander Ovechkin.
Kenties koko jääkiekkohistorian paras maalintekijä pelasi viidet juniorien MM-kisat vuosien 2002 ja 2005 välissä ja voitti niissä neljä mitalia. Pisteitä venäläishyökkääjä iski U18 MM-kisoissa yhteensä 31 ja U20 MM-kisoissa 25. Seuraavana kyseisessä tilastossa on niin ikään venäläinen Evgeny Kuznetsov, joka teki juniorien MM-kisoissa yhteensä 49 tehopistettä.
Myös suomalaisia löytyy historiallisen pistepörssin kärkisijoilta, sillä U18- ja U20-MM-kisojen yhdistetyn pistepörssin kolmos- ja nelossijaa pitävät hallussaan Teemu Pulkkinen ja Mikael Granlund. Kummallakin on kasassa 47 tehopistettä.
Pulkkinen teki tehoistaan 19 U20 MM-kisoissa ja 28 U18-MM-kisoissa. Granlund puolestaan tehoili 21 pisteen edestä alle 20-vuotiaiden kisoissa ja iski 26 pistettä U18-MM-kisoissa.
Kaksi maalivahtia ylitse muiden
Maalivahtien osalta kaksi on ylitse muiden. Venäjän Andrei Vasilevski, jota monet pitävät tämän hetken maailman parhaan maalivahtina, osallistui jopa kuusiin juniorien MM-kisoihin; kolme kertaa alle 18-vuotiaiden tasolla ja kolmesti nuorten MM-kisoissa. Maailmanmestaruutta venäläisvahti ei voittanut, mutta matkaan tarttui kuitenkin yksi hopea ja kolme pronssimitalia.
Mitalitaulukon kärkipaikkaa pitää kuitenkin hallussaan Kari Lehtonen, joka pelasi viidet juniorien MM-kisat ja voitti mitalin jokaisissa. Lehtosen palkintokaappia koristaa alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruus vuodelta 2000, saman turnauksen pronssimitali vuodelta 2001 ja yksi hopea sekä kaksi pronssimitalia U20 MM-kisoista vuosilta 2001, 2002 ja 2003.
Lähde: IIHF
Urheilutoimittaja
juuso@sportnyhet.com
Kommentoi aihetta...